Napittajan joulukalenteri

Minulla oli pikkutyttönä isosiskon askartelema joulukalenteritonttu. Huovasta leikatulla tontulla on 24 Marimekko-kankaista taskua ja pumpuliparta. Äiti laittoi joka aamu taskuun pienen paketin.

Meidän lapsilla on muutama vuosi sitten Siwan poistokärrystä hankittu avainkaappi eteisen lokerikon päällä ja sinne yllätyksiä järjestää Tupsu-Tonttu. Tänä jouluna myös Kirppuorava riensi olohuoneesta seuraamaan joulun odotusta eteisen puolelle.

Tupsu on välillä aika mielikuvitukseton ja oven takaa löytyy hyvin usein pipareita, rusina-askeja tai purkkaa, piparimuotit ja pyyhekumit ovat myös kestosuosikkeja. Toisinaan Tupsu sekoittaa seinällä olevan kastin pikkutavaroita sinne, tänne. Luulee sen olevan hauskaa. Ja niinhän se onkin...

Tupsu on taas herätetty syyshorroksesta tajuamaan joulukuun alku. Tylsä Tonttu kaipaa SINUN apuasi kivojen jouluyllätysten keksimisessä. Yllätysten on oltava pikkuisia, halpoja, mielellään ekologisia ja hyödyllisiäkin.

Olen flunssassa ja tästä on kyllä huono lähteä ostoskierrokselle. Ekat joulukalenteripäivät menkööt siis kotilaatikon löydöillä ja lähikaupan antimilla.

Heippa marraskuu, olisit voinut pitempäänkin viipyä!

Pikkumies

Se puhuu lakkaamatta monsterimönkijöistä, kivääreistä, jouskareista, palomiehistä, kalastuksesta, roboteista, bakukaneista, hirviöistä, merirosvoista, tavallisista rosvoista, haikaloista, poliiseista, mopoista, polkupyöristä, taistelusta, kepeistä, vauhdista, valomiekoista, ambulansseista, dinosauruksista, isistä.

Se syljeskelee, paukuttelee, hurjastelee, katsoo telkusta mieluiten Palomies Samia ja lääpilääpiä (Olipa kerran elämä), rakastaa uunimakkaraa, saunoo, uhoaa, huutaa kaiken kovalla äänellä, rakastaa eniten haisevaa leijonarättiään. Se tulee harva se yö isin ja äidin väliin nukkumaan ja iltaisin se kysyy: "Niin, onko jotain hirviöitä oikeasti?"

Se sai kesällä virvelillä ison ahvenen, löysi metsästä muovisotilaan, palauttaa löytämänsä pullot ja tölkit kauppaan ja hukkaa aina saamansa kolikot, istuu toisinaan jäähyllä. Sillä on syylä varpaassa ja aika monta mustelmaa siellä ja täällä.

Sen mielestä tytöt ovat tyhmiä ja pukeutuvat rumiin vaatteisiin. Vaikka voisihan sitä naapurin tytön kanssa ajatella menevänsä naimiaisiin.

Nyt se istuu tuolla siskojensa ja Lego-kaupungin keskellä. Aamulla se kävi istumassa paloauton kyydissä. Se on syönyt monta kiloa mokkapaloja, pääkallokarkkeja ja raffeleita ja nauttinut viidestä vieraastaan ja omasta päivästään.

Se on Pikkumies. Tänään 5 vuotta!

Houkutuksia

Vietin lauantai-iltapäivän maleksien Kädentaidot -messujen tungoksessa parhaan ystäväni kanssa.
Hullaannuin pikkuisista asioista kuten koruista ja avaimenperistä, suloisista painokuvioista, vitsikkäistä kasseista ja pussukoista, napeista, teipistä, lasihelmistä ja postikorteista, pöllöistä, kierrätysideoista jajaja...
Jonkun kojun edustalla oli löytökori nimeltään tyrkkysoikko. Hauska sana!

Annielinaan törmäsin ensimmäistä kertaa ja tykästyin kovasti. Sulat, pikkulinnut ja norsut, voi miten kauniita!

Peikonpoikaa suosittelen kaikille pienen ja söpön ystäville, mukaani tarttui jokunen kortti ja washi-teippirulla. Napit jäivät kaihertamaan. Kauniilla teipilläni kiinnitin vessan oveen englannin numerot esikoisen kokeeseen harjoittelua varten.

Kyllä mä vähän jotain muutakin löysin.
Koirakoru on esikoisen jouluyllätys, hys, ei saa kertoa.
Linturasian saa keskimmäinen koristella opelle joululahjaksi.
Löydösten alla amerikkalaisia skräppäyspapereita, niitä olisin voinut hamstrata enemmänkin korttiaskarteluja varten.

Jotain pientä

kummitytölleni ja siskon pojalle, jotka molemmat täyttivät tänään ja eilen 13 vuotta!

Pupu kurkisteli ikkunan alta miettien,
näytätkö vanhemmalta...
... Orava hännällään ilmaan huiski
hiljaa pupun korvaan kuiski:
"Tietysti hän on isompi, hänhän on vuoden vanhempi."

               
               Lainasin mietelmän joltakin, 
               joka lainasi sen joltakin,
               postikortti on Peikonpojalta ja 
               taitavan Terese Bastin kuvittama

Ensijää

ja aurinko. Sen kunniaksi retki metsään, makkarat, karjalanpiirakat ja kuumaa kaakaota repussa. Puro oli jäässä, pitkospuut olivat jäässä, sammal oli jäässä, lahti oli jäässä. Perillä järvi ei näyttänyt jäiseltä tai talviselta lainkaan. Kauempana ui parvi isoja, valkoisia lintuja.

Jouluhkoa

Alkaa olla joulua siellä sun täällä. Ei tarvitsisi vielä.
Minä olen vasta syksyssä.
Verbenatkin parvekkeella ovat täydessä kukassa.
Talvihaalarit ostamatta.
Talvikengät sovittamatta.

Tässä on vielä hoidettava jokunen homma ennen joulukuuta.
On nautittava syyssumuista. Minusta on tullut sumuhullu! Rakastan sumua!
Ja istutettava mehitähdet kukkapenkkiin talvehtimaan.

No joo, myönnetään, että jokunen ajatus jouluun on uhrattu. Kävin eilen askartelemassa tyttöjen kanssa joulukortteja keskimmäisen kerhotalolla. Vanha tapettikirja houkutteli istumaan pöydän ääressä ja rentoutumaan saksien ja liimapuikon kanssa. Kotimatkalla keskimmäinen kiipesi puuhun ja jäi sinne kahden rungon väliin jumiin. Kuvittelin jo mielessäni paloauton ja moottorisahan sekä lehtiotsikot, mutta isi tuli ja pelasti pikku apinan.

Äsken ostin lähikaupasta pullollisen Wanhan Porvoon Fabriikin jouluglögiä. Sitä tarjotaan huomenna apinatytön kummitätöselle.

Pimeys on sellainen, että vain höppänät liikkuvat ilman heijastinta.
En kyllä kaipaa luntakaan valaisemaan.

Isät siellä ja täällä

Koko ajan se lauloi jotain, Mörkö-oopperaa, Konsta Jylhän Vaiennutta viulua tai sontakuormalaulua.
Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, Kittilän lumihangilla ja Närpiössä, meren rannalla muistan sen olleen onnellinen.
Senkin muistan, että töissä, kirjoituspöydän laatikossa sillä oli aina Pectus-rasia. Sieltä sain vaaleanpunaisia, pyöreitä minttupastilleja.
Kun äiti ei nähnyt, me nuolimme lautasemme puhtaiksi.
Sen jalkojen päälle ei saanut laittaa peittoa. "Jalat ei saa hengitettyä.", se sanoi, kun sairaalassa joskus oikaisin peittoa.

Isäni, paljon en hänestä muista. Olin aika pieni, kun näimme viimeisen kerran. Pienempi kuin esikoiseni nyt. Tänään en voi soittaa ja onnitella, sytytän vain lyhdyn parvekkeelle ja kuuntelen tätä kappaletta.

Mieheni

Olen onnellinen, kun lapseni halaavat ja lahjovat mieheni omatekoisilla korteillaan ja lahjoillaan isänpäivän aamuna. Jokainen jännittää. Lapsillani on maailman paras isä. Minä olen leiponut suklaa-mangokääretortun ja hankkinut lasten kanssa pussillisen lakua. Illalliseksi on uunimakkaraa ja muusia, mieheni lempiruokaa, ainakin lasten mielestä. Isänpäivänä ollaan yhdessä vähän enemmän. Silti tämä ei ole paras päivä vuodessa.

Rannalla kävi kylmä tuuli.
Sisälle perustettiin tyttöjen toimesta simpukkamuseo.

Lämpimiä ajatuksia kaikille isille, isällisille ja isättömille tänään. Ja äidilleni.





Koleus

Joo, nämä on jo nähty, mutta lähiluonnon kuvattavat ovat enimmäkseen kuihtuneet, nuupahtaneet ja pudonneet, muuttuneet ruskeaksi mössöksi.
Kolkkoa kauneutta löytyy kuitenkin kauppareissun varrelta. Päivä on ollut kolea ja harmaa, mutta luonnossa on vielä yllättävän paljon väriä.
Huomaan näitä kirjoittaessani, että mainitsen usein värit. Hmm, värit ovat tärkeitä.

Uusia kuvauskohteita saa vinkata kommenttilootaan. Junnaan sijoillani.

Viikonloppuun

Scandinavian Music Group oli eilen aivan ihana, ainahan se! Ennen kaikkea seurani oli loistavaa. On onni saada uusia ystäviä ja tehdä joskus asioita pienen hulluuden siivittämänä. Tarinalla meinasi olla lohduton loppu, mutta ainahan kaikkien satujen kuuluu onnellisesti päättyä. Tässä sadussa oli lopulta kolme iloista prinsessaa konserttilippujensa kanssa.

Fiilistelen.
Fiilistele sinäkin.

Hyvää, ansaittua viikonloppua!

PS Musiikin tahdittamana aloitan hiekan pesemisen. Olen pitkän haaveilun jälkeen ostanut isomman akvaarion. Siitä lisää tuonnempana...

Ollaan kavereita

Eilisen kiukuttelun jälkeen on ollut iloisempaa.

Minä pääsin lauantaikävelylle vanhan tutun, nykyisen kaverin ja hänen suloisten koiriensa kanssa.
Söin Herkkujuustolan Väinö-juustoa äidin kanssa.
Söin äidin palapaistia perheen kanssa.
Pikkumies näki "tyypin" paloaseman aidalla, siitä on kuvakin tuossa alla.

Museokeskus Vapriikki täytti 15 vuotta ja tarjosi ilmaisen sisäänpääsyn.
Kiersimme ne näyttelyt, jotka viimeksi jäivät koluamatta.
Ruotsalaisuuden päivän kunniaksi lauloimme onnittelulaulun museolle toisella kotimaisella ja kävimme Ikeassa lihapullilla.

Tack och hej!

Pyhä

Pyhäinpäivä. Lähdimme aamupäivällä viemään kynttilää haudalle.

Hautausmaalla on niin hurjan kaunista, harmaata ja vihreää, kiveä ja puuta, sammalta ja koukeroisia kirjaimia. Vanhat nimetkin ovat niin kauniita ja arvokkaita. Syksyinen pilvisyys sopii juuri pyhäinpäivän ja hautausmaan tunnelmaan.

Pikkumieheni ei välittänyt tunnelmasta laisinkaan. Hautausmaalla ei sovi juosta, roikkua aidoissa, hakata kepillä puuta, kiipeillä hautapaaseilla, syljeskellä. Minun 4-vuotiaani teki tuota kaikkea, kielloista huolimatta ja monta kertaa. Voihan kiukku! Aina välillä huolestun pojan käytöksestä, sana ei mene perille, ei hyvällä eikä pahalla.

Onhan se niin, että hautausmaa ei ole 4-vuotiaalle sellainen pyhä paikka, jossa muistellaan ja kunnioitetaan, vaan suuret, tummat puut ja kivet vain kutsuvat rientämään paikasta toiseen niin lujaa kuin jaloista pääsee. Synkkyys ja kuolleista läheisistä puhuminen taitavat vähän pelottaa pientä ihmistä ja saada aikaan koheltamista. Ymmärrän, mutta silti häpeän poikani käytöstä. Harmista on vaikea päästä eroon koko päivänä.

Suurissa kuvitelmissani ajattelen, että pyhänä kaikki käyttäytyvät kauniisti ja koko ajan on niin mukavaa. Pah, yleensä pyhäpäivinä jollekin sattuu se viikon pahin hetki, koska omalle väellehän on parasta äksyillä. Arkena ei ehdi, koska on edustettava päikyssä, koulussa ja töissä.
Pyhäinpäiväkin on lapselle vain päivä muiden joukossa. Minulle se on päivä, jolloin nauttisin yhdessäolosta niiden rakkaiden kanssa, jotka vielä ovat täällä. Aika monta tärkeää on siellä hautausmaalla ja heille sytytetään kynttilöitä.

Orava puussa muistutti siitä, että elämä jatkuu ja hautausmaa taitaa olla myös pieniä poikia ja eloisia eläviä varten.

Hei, isä, eno, mummat ja paapat siellä jossain! Tällainen poika meillä on, vähän villi, mutta aikas ihana ja ikioma!