Hiekkatiellä

Hiekkatielläkin olen ollut. Lapsena en juuri muuta tehnytkään kuin olin hiekkatiellä. Nyt säikähdin kuollakseni pusikosta lentoon lähtenyttä räkättirastasta, nenä valui timoteista ja kaikesta muusta auringossa pölisevästä. Herkkä kaupunkilainen.

Herkkä kaupunkilainen laittaa nyt vähän muotibloggaustakin tähän kaiken muun sekametelisopan joukkoon. Tänä kesänä olen viihtynyt mustassa topissa, H&M ja vakosamettihameessa, kirpputori sekä vihreissä pitkissä helmissäni, kirpputori. Kengät? Mitkä lie markettitennarit tai espadrillokset.
Muodikasta, e-hei. Vain mukavaa.

Herkän kaupunkilaisen herkkää päätä on suojannut harvoina hellepäivinä nepalilainen hamppuhattu. Löysin hatun ja hassun, nepalilaistuneen hatuntekijän Tampereen Keskustorilta. Hattu esiintyy Åland-jutussa.

Nyt sinne hiekkatielle, atshiii!

Museoulkoilua

Täälläkin on käyty, lasten ja äitini kanssa. Rauhallinen, viihtyisä paikka, jossa voi ottaa askelen menneisyyteen.

Vaasan liepeillä Sulvassa on Stundarsin ulkoilmamuseo väärällään vanhoja rakennuksia, iso pohjalaistalo ja lukuisia pieniä mäkitupia kauniisti sisustettuina. Tuli ritisi muutaman talon tulisijassa ja niityllä laitettiin heinää seipäälle.

Ladossa sai ripustaa toiveensa narulle.
Tytöt toivoivat marsua. Pikkumies kirjoitutti: "Haluaisin lehmän."

Åland

Rantakalliot olivat liukkaita, maantiet punaisia, ihmiset nostivat maaseudulla kättään ohikulkijoille, peurat tanssivat pellolla, meressä ui meduusa ja sata kolmipiikkiä, merenpohja oli täynnä valkoisia simpukankuoria, kallioiden välissä kasvoi matalaa katajaa ja maksaruohot kukkivat, postilaatikot oli koristeltu kukkasin ja sinikellot olivat suurista suurimpia. Ja ne mereen putoavat kalliot (jos en niitä vielä maininnut...) näyttivät aivan mursun naamoilta tai kilpikonnilta tai valailta.

Nyt olen omin silmin nähnyt Ahvenanmaan. Se on kaunis.
Automme kulki reittiä Kustavi-Vuosnainen-Brändö-Kumlinge-Långnäs-Maarianhamina-Vårdö-ja takaisin.
Lapset nauttivat rantaleikeistä, lauttamatkojen tikkareista ja leirintäalueen keinuista.

Nyt uskon, että punkit viihtyvät Ahvenanmaalla, kosteassa heinikossa. Minäkin viihdyin.
Monta kaunista asiaa jäi kuvaamatta. Taisin vain katsella lomasta päihtyneenä ympärilleni.

Adjö

"Kummitusjunassa ei ole ollenkaan niitä asioita, joita pelkään oikeasti: parturia, valokuvaamoja, vaatekauppoja ja siniruutuisiin leninkeihin pukeutuneita tätejä, jotka puhaltavat pilliin, kun leikkikentällä tai lastentarhassa pitää mennä jonoon seisomaan.
Eikä kummitusjunassa ole höyheniä.
Höyheniä pelkään kaikkein eniten. Höyhenet matelevat öisin ulos tyynyistä ja harottavat aamuisin ilmassa pistävinä ja ilkeinä."

                                                                         Lainaus: Pirkko Saisio, Pienin yhteinen jaettava


Tällä viikolla olen ollut kummitusjunassa, huvipuistossa.

Huvipuistopäivän aamuna kuulin suru-uutisen. Rakas ihminen on enää vain henkäys tuulessa.
Viime kerta tavatessamme oli viimeinen kerta. Onneksi en tiennyt sitä silloin.
Ruotsinkielen adjö on jotenkin lohdullisempi kuin meidän hyvästi.

On valkoisten kukkien aika.

Tuttuja vieraita

Vielä äsken olin nuori ja toinen ihan lapsi.
Nyt tuo toinen on nuori ja minä aikuinen.

Tänään se nuori lakkasi tädin kynnet appelsiininvärisiksi. Siskontytöllä on hyvät valikoimat lakkoja mukanaan. Tädillä on vain yksi, väritön.

Isosiskoni perheineen on täällä.
Nyt kierrellään kirpputoreja ja herkutellaan herneillä, raparperipaistoksilla ja korvapuusteilla.
Luodaan niitä muistoja, joita aikuisena voi muistaa.

Minäkin muistelen siskon kanssa mumman ohrapuuroa ja puolukkakiisseliä, kesiä Närpiössä ja paapan kahvikupin kuvioita.

Eilen me kaikki olimme kaupungilla, siskot ja viisi lasta. Bussipysäkillä oli sydän ja sähkökaapissa hattivatti.