Vuoden viimeinen

Viimeisenä päivänä katsotaan vaikka kuvia, jotka ovat liittyneet menneeseen vuoteen ja yritetään etsiä otos, joka kertoisi kuluneen vuoden onnenhetkistä tai kiteyttäisi jotenkin vuoden 2013 tunnelmia. Kuvassa voisi hyvinkin olla tuo rakas vauva ja kaikki muut lapsemme. Se voisi kuvata keväistä hiihtoretkeä järvellä tai jouluaattoa, kun lapset säteilevät joulupukin vieressä. Kuvassa voisi olla minun varpaani laiturilla näkymässä ison vauvamahani takaa tai juuri leivottu leipä. Siinä saattaisi olla ekaluokkalainen reppu selässään, rakkaat serkkuni lämpimänä kesäpäivänä. Kuva voisi olla myös sisarusteni lapsista otettu irvistyskuva tai joku kaunis kukka, lapset uimarannalla, minä ja mieheni maitolaiturilla, ystävälle katettu kahvipöytä...

Lopulta päädytään valokuvaan, joka esittää puurolautasta jonakin keväisenä aamuna. Auringonvalo siivilöityy sädekaihtimien välistä ja raidoittaa pöydän ja sanomalehden. Siinä se onni on; lämmössä, ruuassa, rauhallisessa hetkessä, kotona, arjessa. 

Onnellista vuotta 2014!

Sade taukosi

Me lähdimme puistoon. Sieltä ja sen liepeiltä löytyi kahden euron kolikko, neljä muovisotilasta, muovi-inkkari ja -länkkäri, kuollut lintu, höyhen, kivi ja aika monta elävää lintua.

 

 

Eläinten joulu tarjottimella

Sen verran harmitti tuo vihertävä, sateinen joulu, että jotakin piti tehdä. Aattoaamuna oli niin rentoa saunomisen lomassa, että aloitimme valkoisen joulumaiseman väkertämisen.

Minä kaadoin kilon merisuolaa tarjottimelle, jonkin verran sokeria päälle ja passitin tyttären hakemaan pihasta kuusenhavuja. Sitten kiinnitimme havut pullonkorkkeihin puiksi, maalasimme kuoharipullonkorkeista kärpässieniä, laitoimme leluista ja koriste-esineistä eläimiä metsän täyteen, kuusenkävystä joulukuusen, väkersimme kuusen alle pieniä paketteja ja lopuksi ripottelimme päälle tomusokeria. Ai niin, massapalloista perinteiset lumiukot ja sokeripalasista lumilyhty. Innostuimme hommasta niin paljon, että tästä taitaa tulla traditio.

Nuo hiiret avasivat pakettinsa jo ennen joulupukin visiittiä, hiiret ovat juuri sellaisia.

Hyvää joulua, hyvää oloa!

♥

 

♥

 

♥

♥

 

♥

♥

Kyllä tämä vielä jouluksi muuttuu

Perjantain pehmeät

1. Hymy

2. Pulla

3. DIY tuttiteline (Jos seinä on tallella, löytyy tutti vaivattomasti)

Hyvää viikonloppua! Nukutaan myöhään!

Hitaasti kohti joulua

Kalenterin lehti kääntyi taas. Marraskuu menee aina nopeasti.

Olen päättänyt tehdä jouluvalmisteluja hissun kissun. Pari joulua on mennyt sairastellessa ja luulen sen johtuneen siivoamisesta, leipomisesta ja stressistä, jonka olen aivan itse itselleni aiheuttanut. Nyt olen päättänyt, että meillä ei jouluna syödä loputtomia annoksia jouluruokaa, vaan tehdään sellaista, mikä kaikille maistuu eikä kaikkea ollenkaan samalle aterialle. En aio keittää lanttuja yömyöhällä, vaan levätä. Hyvä ruoka on tuoretta ja vaihtelevaa, ei usean päivän ajan lämmitettyä. Luin vielä äskettäin jonkun viisaan ajatuksen siitä, että joulunalusviikkoina kannattaa syödä edullista ruokaa. Mekin siis paistoimme lättyjä, keitimme soppaa. Niin aina.

Esikoinen haluaa perunalaatikkoa, ostetaan sitä siis pieni rasia.
H:n mieleen on maksalaatikko, se Saarioisten.
M pitää kalasta ja haluaa pöytään currysilakoita.
Minä himoitsen kalaa myös sekä juustoja kynttilän valossa.
Anoppi leikkasi palan kinkusta mukaamme.
Punajuuret, perunat ja lantut paistetaan uunissa.
Leivotaan piparit, Vilhelmiinat ja tehdään kakku, viikunoista ehkä, jos se yksi resepti vielä löytyy. Onko joku muukin nähnyt juuri jossain lehdessä "sen" reseptin, muttei nyt muista, mikä lehti oli kyseessä?

Tehdään ruokaa yhdessä, kun minnekään ei tarvitse kiirehtiä ja sen verran, että mitään ei jää pois heitettäväksi.

Kuulostaako hyvältä suunnitelmalta? Kerron joulun jälkeen kuinka homma oikeasti meni.

Viikonloppuna seisoin anoppilan autotallin takana ja katselin niska vinossa tähtitaivasta. En ymmärrä avaruudesta yhtään mitään. Joku valo siellä hoippui puolelta toiselle läpi taivaankannen, saattoi olla UFO tai sitten jotain aivan muuta. Valtavan kaunis se taivas oli.

M asetteli kännykän videokameraa joulukaapin eteen napatakseen kiinni sen tontun, joka tuonee taas ensi yönä oven taakse pienen yllätyksen. Se tonttu toi muuten esikoiselle pikkulasten hammastahnaa. Hölmö tonttu!

Hyvää joulukuuta! Ottakaa iisisti!

Ajatus nukkekotilaisille

Aamulehdessä oli juttu nukkekoti-rakentelijasta, tämän linkin myötä siis terveisiä S:n kummitukselle ja veljentyttärelleni L:lle! Itsekin olen haaveillut koko pienen ikäni nukkekodista ja siihen liittyvästä näpertelystä, mutta vielä se on haave vain. Nyt kyllä tuossa eteisen lattialla olisi yksi kenkälaatikko menossa pahvinkeräykseen, hmm. Kirppistalokin on "sisustettu" vasta lasten toimesta.

Oma hetkeni

Se on nyt, kun kello meni yli puolen yön. Vain hetken istun tässä.
Katsoin Sillan ja irrotin vauvan rinnasta.

Tänään ei aurinko noussut eikä laskenut. Oli vain harmaata.
Kävelimme aamulla pitkän kävelylenkin sumussa.

Eilen kävimme konsertissa. Esikoinen istui eturivin soittajana ja voi, oli se hienoa. Muutama pikkuinen kappale ja soittajat ovat harjoitelleet vasta kaksi kuukautta.
Eilen myös nauroimme ja söimme, kiitos N ja P. Se teki hyvää.

Marraskuun ensimmäinen

Lapset lyövät tahtipuikkoja päivisin. Kuvittelin, että neljännen kanssa käyn lounaalla tai kirpputoreilla isompien ollessa koulussa, vaan eipä ole minusta lattemammaa tullut. Vauva nukkuu pätkittäin ja teettää vaippahommia siihen tahtiin, että mieluummin pesen hänen peppuaan kotioloissa ja asioin lähikaupassa. Mies tarvitsee autoa työssään, joten ystävien luona vierailukin tuntuu bussitellen projektilta ja aika rajalliselta, kun ekaluokkalainen pääsee koulusta jo klo 12. Minusta on siis tullut KOTIäiti. Ei sitä silti täälläkään saa aikaiseksi niitä hyvin suunniteltuja tavaranraivaussessioita.

Leipominen on kivaa ajankulua, olen opetellut leipomaan leipää. Pyykkihommat ja siivoilu ottavat oman osansa ja lasten läksyissä avustaminen. Viikottainen satutunti ja sen järjestely vie ihmeen paljon aikaa sekin. Haa, pienet satutuntilaiset ovat alkaneet höpötellä ja vapautua, hommasta on tullut vastavuoroista.

Vauva on ihana meidän kaikkien mielestä! Nyt vain kolmatta viikkoa ihmetellään, mistä johtuvat pienen omituiset vatsaoireet. Tänä päivänä ryhdyn maidottomalle kuurille ja toivon, että se rauhoittaa vauvan ärtyneen mahan. Lapsillamme ei ole ollut vauvaikäisinä mitään yliherkkyyttä ruoka-aineita kohtaan, esikoisenkin raju pähkinäallergia todettiin vasta nelivuotiaana, mutta se seuraakin tyttöä loppuelämän. Samaan aikaan tyttö rupesi oireilemaan myös siitepölyistä.

Tällä viikolla tutustuin erääseen pieneen mieheen, oikeaan ihmemieheen, joiden kaltaisten takia toivonkin, että käytte TÄSSÄ OSOITTEESSA ja avaatte hiukan kukkaron nyörejä. Minäkin laitan keräykseen B&J -jäätelöpurkin verran.

Hyvää viikonloppua, sytytelkää kynttilöitä toisillenne ja tuolla jossain oleville.

Lauantai, paras kai

Olipa ihana päivä!

Kävimme Vapriikissa katsomassa Terrakotta-armeijaa ja huh, se oli vaikuttava! Täytyy myöntää, etten tiennyt miten vähän aikaa sitten tuo savinen valtakunta on löytynyt. Sanoin kuvaamattoman valtaisa määrä käsityötä hautaan heitettäväksi. Käsittämätön aarre!

Lapset tykkäävät myös Vapriikin luonnontieteellisestä näyttelystä. Niin minäkin, sillä painoin eläinpuntarissa vain ketun verran. Painoa hiukan lisäsi Valssissa nautittu lounas. Kalakeitto, nam. Tiramisu, nam. Se muuten kävi pähkinäallergikolle, mistä kiitos. Esikoinen on yleensä tottunut jäämään ilman ravintoloiden jälkiruokia.

Auringonlaskun aikaan olimme Luonto-Liiton ulkoilutapahtumassa. Eväät, järvi, taskulampun avulla mustasta järvestä löytyneet kalat, tuli-show. Jäimme tosin kaipaamaan edellisten vuosien lyhtypolkua ja metsän eläinten tehtäviä.

Voin sanoa, että iltapuuron jälkeen ei tarvinnut lapsia houkutella nukkumaan. Zzzzzzzzzzzzzzzzzzz.
Huomenna sunnuntai ja Solsidan!

Lokaako?

Ei, vaan loaton lokakuu.
Aurinko se vain meitä hellii ja lempeä tuuli. Kyllähän tuollainen syyssää ansaitsee tulla kirjoitetuksi.
Joo, no tänään kyllä laitoin saappaat jalkaani ja onneksi laitoin, sillä aamun polulla oli kunnon lätäkkö ja iltapolulla upposin mutaan.

Syksy on kaunis, mutta lyhyt. Tästä hopusta ei vain meinaa tulla loppu. Ei varmaan enää koko loppuelämäni aikana.
On vain uskottava se, että isossa perheessä riittää isosti työtä.
Olen kuitenkin yrittänyt ottaa aamupäivisin hetken itselleni ja vauvalle. Parasta rentoutusta on kävellä vaunujen kanssa metsäpolulle, käydä omassa lähikaupassa ja tavata ne samat ihmiset, jotka ovat näillä kulmilla pyörineet meidän tänne muutostamme saakka. Vanhat naapurit kahdesta eri talosta tulevat kysymään kuulumisia ja postinkantaja moikkaa raitilla. Perhekerhossa lauletaan yhä samoja lauluja, vain äidit ovat nuorentuneet. Meidän lähiömme. Minun kotini.

Olen alkanut pitämään taas kerran viikossa satutuntia lähikirjastossa. Kuulijat ovat 2-4 -vuotiaita eli kovin pieniä. Kuvakirjat ovat siis palanneet pienen tauon jälkeen lukulistalle, mutta kyllä on vaan niiden laadussa suuria eroja. Ajattelin, että voisin täällä blogissani vinkata omia suosikkejani, jos sopii.

Omat tyttäreni lukevat myös mielellään. Isompi Aku Ankkoja, Koululaista ja Lemmikkiä sekä koira-aiheisia romaaneja, Tatu ja Patu -kirjat ovat hänen ehdottomia suosikkejaan. Pienempi lainaa kirjastosta aika ennakkoluulottomasti kansikuvan ja kirjan nimen perusteella lasten ja nuorten romaaneja ja lukee ne hujauksessa. M katselee itsekseen eläinkirjoja sekä Mauri Kunnaksen kirjoja ja kuuntelee mielellään tarinaa kuin tarinaa. Vauva saa kuunnella satutuntikirjojeni lukuharjoitukset.

Tässä vähän kuvia lähinurkilta:

 

 

Alla omenapuun

Perunamaan mullan haju, siitä minä tykkään.
Ja lapsista, jotka omenavarkaista tullessaan haukkaavat omenaa vuorotellen oikeasta ja vasemmasta kädestä.
Ja isotädistä, joka on kylvänyt perunamaalleen auringonkukkia.
Ja koirasta, joka kouluttaa tyttöä.
Ja tuosta ihanasta syyskesän lauantaista mummulassa tykkäsimme kaikki.

Hirvikärpäsistä en tykkää, en yhtään.