Tapanin ulkoilut

24.

Olemme päässeet perille jouluun. Lunta satelee hiljalleen ja maa on valkoinen.
Riisipuuro on valmis ja me naiset lähdemme saunaan.

Kaikki on hyvin, juuri nyt, tällä hetkellä eikä mikään muu ole tärkeää.

Hyvää, kaunista joulua ja lämmintä mieltä!

23.

 

 

Tonttu

 

Pakkasyö on, ja leiskuen

pohja loimuja viskoo.

Kansa kartanon hiljaisen

yösydänuntaan kiskoo.

Ääneti kuu käy kulkuaan,

puissa lunta on valkeanaan,

kattojen päällä on lunta.

Tonttu ei vaan saa unta.

Ladosta tulee, hankeen jää

harmaana uksen suuhun,

vanhaan tapaansa tirkistää

kohti taivasta kuuhun;

katsoo metsää, min hongat on

tuulensuojana kartanon,

miettivi suuntaan sataan

ainaista ongelmataan.

Partaa sivellen aprikoi,

puistaa päätä ja hasta –

tätä ymmärtää ei voi,

»ei, tää pulma on vasta;» –

heittää tapaansa järkevään

taas jo pois nämä vaivat pään,

lähtee toimiin ja työhön,

lähtee puuhiinsa yöhön.

Aitat ja puodit tarkastain,

lukkoja koittaa nytkyin, –

lehmät ne lehdoista näkee vain

unta kahleissa kytkyin;

suitset ja siimat ei selkään soi

ruunan, mi myöskin unelmoi:

torkkuen vasten seinää,

haassa se puree heinää. –

Lammasten luo käy karsinaan,

makuulla tapaa ne ukko;

kanat jo katsoo, pienallaan

istuu ylinnä kukko;

kopissa Vahti hyvin voi,

herää ja häntää liehakoi,

tonttu harmajanuttu

Vahdille kyllä on tuttu.

Puikkii ukko jo tupahan,

siellä on isäntäväki,

tontulle arvoa antavan

näiden jo aikaa näki;

varpain hiipivi lasten luo,

nähdäkseen sulot pienet nuo,

ken sitä kummeksis juuri:

hälle se riemu on suuri.

Isän ja pojan on nähnyt hän

puhki polvien monten

nukkuvan lasna; mut mistähän

tie oli avutonten?

Polvet polvien tietämiin

nousi, vanheni, läks, – mihin niin?

Ongelma, josta halaa

selkoa, noin taas palaa!

Latoon, parvelle pyrkii vaan,

siellä hän pitää majaa:

pääskyn naapuri suovallaan

on liki räystään rajaa;

vaikka pääsky nyt poissa on,

keväällä tuoksuun tuomiston

kyllä se saapuu varmaan

seurassa puolison armaan.

Silloin aina se sirkuttaa

monta muistoa tieltä,

ei toki tunne ongelmaa,

näin joka kiusaa mieltä.

Seinän raosta loistaa kuu,

ukon partahan kumottuu,

liikkuu parta ja hulmaa,

tonttu se miettii pulmaa.

Vaiti metsä on, alla jään

kaikki elämä makaa,

koski kuohuvi yksinään,

humuten metsän takaa.

Tonttu puoleksi unissaan

ajan virtaa on kuulevinaan,

tuumii, minne se vienee,

missä sen lähde lienee.

Pakkasyö on, ja leiskuen

pohja loimuja viskoo.

Kansa kartanon hiljaisen

aamuhun unta kiskoo.

Ääneti kuu käy laskemaan,

puissa lunta on valkeanaan,

kattojen päällä on lunta.

Tonttu ei vaan saa unta.

-Viktor Rydberg-

 

Ainakin kerran joulussa tämä laulu on laulettava läpi ja sitten hengästyttää.

 

Yksi yö aattoon. Yksi.

22.

Pikaluukku ehtii juuri ja juuri tämän vuorokauden puolelle:

Päivä on ollut työn- ja samalla ilontäyteinen. Lattioiden moppaamisen ohessa kolahti postiluukku ja sairaalasta tuli kirje, jossa todettiin, että kuopuksella ei ole poikkeavuuksia kromosomistossa eikä Fragile-x -kokeessa. Iso helpotus!

Nukkekotiystävältäni tuli kortti, ei jouluinen vaan onnellinen. Se kuvastaa päivän tunnelmaa, vaikka aina siivotessani olen hiukan pahantuulinen, periaatteessa.

 

Kaksi yötä, lapset ovat odottavaisempia kuin koskaan ennen.

21.

Lapset nukkuvat nyt. Otan kupin jouluteetä, jota sain M:lta ja piparirasiasta kuusen ja kultaisen noutajan. Rasiasta näkyy pohja, huomenna tehdään siis uusi taikina.

Voin sanoa, että taidamme onnistua ottamaan joulujärjestelyt löysästi. Tänään ehdittiin kävellen ruokakauppaan ja ostettiin jääkaappi täyteen edullisia juureksia, nyt on porkkanalaatikko valmiina. Porkkanoita söimme myös päivälliseksi, kun mies paistoi niistä pihvejä.
Juoksimme myös miekkosen ja kuopuksen kanssa viimeisille lahjaostoksille. Huh, paljon kansaa!

Lapset koristelivat illalla kuusen ja alaoksilla roikkuu vain pehmeitä, kestäviä koristeita, sillä pikkuveli on vaarallinen.

Suurin osa perheestä on ottanut tänään rennosti ja istunut tv:n ääressä jalat suorana. Niin sitä pitää!

 

Huomasin, että kuusessamme on aika monta lintua ja kärpässientä.

19. ja 20.

Anteeksi, anteeksi, olen pahoillani. Hyppäsin eilisen luukun yli, kun en sitten millään ehtinyt.

Täällä laiteltiin ja juhlittiin kymppisynttäreitä. H. on syntynyt 18. päivä ja joka vuosi kaverijuhlat on järjestetty, vaikka joulu onkin lähellä. Tarjottavina oli mm. pikkuisia 1/4-joulutorttuja ja ohjelmassa pöllökorujen askartelua sekä tietokilpailua ja päivänsankarin suosikki - adjektiivi-kertomus, jossa kaikki oli varsin limaista ja kakkamaista (hehehehhhheeeeh, sanoi yleisö).

Tämä päivä onkin aloitettu juhlavissa merkeissä koulun joulujuhlassa. Koulussamme on suuri sali, johon kaikki halukkaat mahtuvat ja täten ohjlemaan kuuluu aina perinteiset esitykset Enkeli taivaineen ja evankeliumeineen, sekä joulu-rap. Tänä vuonna evankeliumi kerrottiin aasin näkökulmasta. <3 Olemme asuneet tällä alueella jo vuodesta -97 ja lapsiamme on kolmella luokalla, joten kuulumisten vaihto lukuisten tuttavien kanssa kuuluu asiaan. Joulujuhla tuo joulumielen.

Olohuoneessa tuoksuu jo kuusi. Se olisi kaunis alastomanakin.

Mies lähti lenkille ja kysyin: "Mitä täällä nyt olisi ihan pakko tehdä, että joulu tulisi?"
Mies: "Jotkut pallot voisi laittaa ikkunaan."

Menen etsimään palloja. Älkää te muut näännyttäkö itseänne lanttulaatikoiden huuruihin ja imurin kanssa riehumiseen.

18.

Joulukortit on askarreltu ja lähetetty, ainoastaan pari käteen annettavaa tuossa vielä lipaston päällä odottaa. Materiaaleina tänä vuonna vanhat tapetit, värikkäät käsintehdyt sekä scrap-paperit, vähän pitsinauhaa ja valmiiksi stanssattuja kuvioita. Sydämiä ja poroja, kaksi kestohittiä.

Näetkös kuvassa myhäilevän oranssin tontun. Se tuli mukaani Perobasta, jossa kummitytön kanssa lauantaina pyörähdin. Maanantaina tonttu kömpi ulos lasten joulukaapista.

17.

 

Kiitos Herra Omppula siitä ajasta, jonka meidän kanssamme vietit. Hyvää jatkoa!

 

Olen raivannut, hävittänyt ja poistanut tavaraa parina viime päivänä. Ei, en myönnä tekeväni joulusiivousta vaan inspiraatio on hyödynnettävä sen iskiessä.

Kuusihenkisen perheen pakolliset säilytettävät tavarat vievät niin paljon tilaa, että mitään turhaa ei taloudessa tarvittaisi. Aika paljosta olen vuoden aikana luopunutkin, mutta tehtävä on mahdoton. Tunteet pitävät muutamaa kapistusta täällä vuodesta vuoteen, vaikka järki olisi myynyt ne jo ajat sitten. Mission impossible.

 

Herra Omppula siirtyi muovikassissa ystävän perheelle. Kierrätys eläköön!

 

Jutun ajatus on: "Siivoa se kaappi, jos siitä tulee hyvä mieli."

16.

Hiukan vahingossa löysin eräänä sunnuntaina Tampereelta, linja-autoaseman ja Koskikeskuksen välistä kaupan, joka myy kehitysmaissa reilusti valmistettuja tekstiilejä, koruja ja paperituotteita. Silloin putiikki oli suljettu, mutta viime perjantaina kävelin sisään. Suosittelen piipahtamaan Store of Hope -liikkeessä paikan päällä tai verkkokaupassa.

Itse löysin jotain, jota en tässä voi kertoa, sillä joulu on vielä edessä, kahdeksan yön päässä.

Mutta veljentytön tuliaisen pakkasin liikkeestä löytyneeseen lahjapussukkaan, joita oli tarjolla monta eri kokoa ja väriä ja joiden hinnatkin olivat reiluja. Ja näitäkin voi käyttää monen monta kertaa uudelleen ja uudelleen.

 

Mainostan kauppaa ilman hyödyn häiventäkään, mutta itselleni ostoksista tuli hyvä mieli. Tuntuu kuin olisin antanut lahjan useammallekin henkilölle.

15.

Maassa on lunta sen verran, että lasten annettiin olla illalla yhdeksään saakka liukurimäessä. Kouluun kaikki lähtivät kuitenkin reippaina, sillä viimeisen viikon ohjelma on kaikkea muuta kuin rankkaa opiskelua.

Pikkuvelikin nukkui myöhään ja kun hän sai aamupuuronsa syötyä oli aika lämmitellä vähän mustikkaglögiä ja maistaa piparia. E:n mukissa on kyllä vadelmakeittoa.

Olen saanut ja ostanut silloin tällöin kirppareilta yksittäisiä mukeja, joita yhdistää punainen väri. Mukeista on siten tullut taloutemme viralliset glögikupit. Olen varma, että noita kuppeja on vielä yksi lisää, mutta en onnistu sitä kaapista löytämään saati muistamaan ulkonäköä.

14.

On kolmas adventtisunnuntai, edessä lukukauden viimeinen kouluviikko ja ensimmäinen piparitaikina on leivottu. Tytöt leipoivat todella kauniita piparkakkuja ja minä paistoin. Taas kerran yhden pellillisen liian kauan, mikä ihmeen kirous sekin on?!

 

"Piparit ei oo ollenkaan niin epäterveellisiä ja sokerisia kuin karkit, joten äiti ja isi sanoo melkein joka kerta, että ota vaan, kun kysytään."

 

- H, 9 vuotta -

13.

Meille tuli jo joulupukki!

Hän on äitini 70-luvun lopulla minulle ompelema joulukalenteripukki. Hirmuisen tärkeä! Vanuparta on vähän nuutunut vuosien varrella. Äiti pakkasi jokaisen aamun lahjan kauniiseen pakettiin, kun olin lapsi. Siitä on jäänyt sellainen ihana muisto, jota vaalin omilla lapsillani. Minä en kylläkään kääri kalenterilahjoja pakettiin, vaan Tupsu-Tonttu jättää avainkaappiin yllätyksiä, joskus kettukarkin, joskus xylitol-pastilleja, toisinaan jotain isompaa.

Taskut on tehty vihreästä tuolinpäälliskankaasta, vihreäraidallisesta essukankaasta ja tuo punainen sydänkangas on ollut äidin muistin mukaan jouluverho. Minä sujautin taskuihin nukkekotiharrastajien kanssa vaihdettuja paketteja.

12.

Isosisko kirjoitti kuopuksen puolesta joulupukille: " Haluaisin kirjoja ja sukkia."

Sehän sattui, sillä menin hiljattain kirpputorille etsimään kovasivuisia lastenkirjoja ja niitähän löytyi. Pino siistejä, laadukkaita ja edullisia kirjoja ja jos 1-vuotias ne syö tai kääntää niskoiltaan niin harmitus on vain pieni.

Joululahjojen hankinta kannattaa ehdottomasti aloittaa kirpputoreilta.

11.

Odotus palkittiin! Yhdennentoista päivän luukusta tupsahti valokuva, sillä kamerassa on nyt toimiva akku. Ihanaa! Kamera on nykyään niin tärkeä osa elämääni, että on ollut hankalaa ja kurjaa ilman sitä.

Muuten tämä päivä onkin ollut varsin harmaa ja mustanharmaa sekä hiirenharmaa, sateenharmaakin.
Olimme menossa kaupunkiin jouluostoksille (kyllä, ihan oikeasti oli tarkoitus), mutta parinkymmenen minuutin odottelun ja räntäsateessa seisomisen jälkeen emme mahtuneetkaan bussiin. Poika nukahti, kävelin Siwaan ja ostin valmissalaatin. Hyasintit olivat loppuneet, tietenkin. Kuuluu päivän luonteeseen.

Joulusta tulee musta. Hyvä, ettei harmaa.
Tässä se kuva, kuva vanhasta hyasintista.
Huominen on parempi.

10.

Tämä ehkä jouluttomin joulukalenteri ikinä koittaa ymmärtää, että jouluun on enää 14 yötä. Hirveän vähän!

Aamulehdessäkin oli tänään juttua paketoinnista ja sen vaihtoehdoista. Sehän nyt tiedetäänkin, että lahjapaperi ei kelpaa paperinkeräykseen ja on täten aikamoista roskaa. Itse tein viime jouluna päätöksen, etten  ikinä enää osta sellaista lahjapaperia. No, vanhaakin on jäljellä niin monta rullaa, että niillä paperoisi seuraavat 7 vuotta. Pääasiassa olen tähänkin saakka ostanut ns. ekopapereita, jotka voi laittaa pahvinkeräykseen.

Täällä Finlaysonin sivuilla on ohje japanilaisen Furoshiki-kangaskääreen taitteluun. Kankaitahan on vaatekaapit ja kirpparit väärällään ja joulun jälkeen nuo lahjakääreet sopivat vaikka autonkiillotukseen.

Meillä pakataan myös tapetteihin, joita nukkekotiharrastajalle on kertynyt ja nepalilaisiin käsintehtyihin, äärimmäisen kestäviin papereihin, joita suvussa kiertää, kiertää ja kiertää.

Eilisen aamupäivän käytin lehtihyllyjen siivoamiseen. Aikakauslehtiä on menossa kiertoon aika monta kuutiota. Niistäkin saisi pakkausmateriaalia.

Niin, siis 14 yötä! Haloo!

9.

Nyt on rakkausrunon aika.


Herra Saksofoni ja Neiti Klarinetti

Herra Saksofoni
oi mooni mooni mooni
rakastui Klarinettiin:
Oi pikku varikseni!
Oi mooni mooni mooni,
lauloi Saksofoni.

Neiti Klarinetti
sen toiveet petti:
En tule pariksesi!
En ole variksesi!
kun kyyhkyn nyyhkytyksin
lemmestäkin laulan yksin!

Oi mooni mooni mooni,
valitti Saksofoni.


20 vuotta sitten, Seinäjoen yössä tapasin mieheni ja mieheni tapasi minut. Aika ihanaa!

90 vuotta sitten syntyi Kirsi Kunnas, joka tämänkin runon kirjoitti. Hänen säkeensä ovat valloittavia, joskus ihan hulluja ja silti aina rakastettavia.

Kuva on otettu noin vuosi sitten anopin puutarhassa. Märkää ja lumetonta oli silloinkin

8.

                                                  
 
Ensi vuosi on kyllä muuten ihan kohta!

Tämän vuoden menot ja muistettavat on merkattu Sanna Pelliccionin kuvittamaan perhekalenteriin, joka osoittautui varsin käteväksi ja silmälle miellyttäväksi. Netistä yritin vuoden 2015 vastaavaa kalenteria löytää, mutta tuloksetta.

Jos siis en tuota kaupasta saa niin mielelläni hankkisin Polkka Jamin seinäkalenterin, sillä kun on parikin kaunista vaihtoehtoa, joista toisesta, lintujen täyttämästä on kuva yllä. Linnuistahan minä tykkään! Kissaihminen en ole sitten ollenkaan, mutta kissakalenterin lokakuun leijonakuva on niin suloinen, että! Ja kaiken kaikkiaan kuvissa on hirmuisen iloiset ja raikkaat värit! Katsohan täältä lisää.

Kolmas, hitusen hintavampi kalenterikaunotar löytyy Kanelikaupasta, menehän katsomaan tänne.

7.

Seitsemännestä luukusta kurkistaa pieni poika, jonka dignoosina on monialaiset kehitysviiveet ja jolla on kuvassa kädesssään pannukakku.

Asia, joka on mietityttänyt ja murehdittanut, itkettänytkin pitkin syksyä. Jaa, miksi kerron siitä täällä? Kertominen ei asian tilaa muuta miksikään, se on reilua poikaa kohtaan ja helpottaa omaa ahdistusta. Ja ehkä täällä käy joku tuntematon, joka itkee samoja murheita, miettii samoja ajatuksia.

Että luukku ei olisi murheiden luukku, niin sanonpahan vain sen, että kyllä me selviämme. Poika on suloinen, positiivinen, utelias ja osaa jo istua ja mennä eteenpäin omalla tyylillään. Hän osaa ottaa tutin pois suustaan pyydettäessä ja pureskella ruokansa. Hän on meidän kuopuksemme, sisarusten silmäterä. Hännänhuippu!

Hän ei osaa kirjoittaa joulupukille, mitä ihmettä tahtoo 1-vuotias?
Rusinoita, pipanoita, murenoita, moskia, kaikenlaisia pieniä kiellettyjä esineitä, kai.

6.

Vielä ei ole taatelikakkujen tai hedelmäkakkujen aika. Hiukan pipareita kyllä tekisi mieli (kyllä niitä Auran kanssa tuli lauantaina syötyäkin), samoin Vilhelmiinoja voisin leipoa, mutta ne ovat hyvin vaarallisia. Joulutorttuja on paistettu jo kahdesti, sillä eihän kukaan niitä jaksa jouluna syödä.

Mutta jokin kakku on tänään paikallaan, sillä Suomi juhlii.

Tiikerikakku on joka sään kakku ja tuossa Anna Bergenströmin ohjeessa yhdistyvät appelsiini ja suklaa, makuyhdistelmien numero yksi. Ja tämän kanssa juodaan Twiningsin Earl Greytä.

Englantilainen tiikerikakku

Tarvitset:
200 g huoneenlämpöistä voita
2 1/2 dl sokeria
3 keskikokoista munaa
3 1/4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 rkl seulottua kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 appelsiinin raastettu kuori
2 rkl appelsiinimarmeladia

Voitele kakkuvuoka (itse teen tämän kahteen pikkuiseen). Leivitä vuoka kevyesti. Lämmitä uuni 180-asteiseksi.
Vaahdota voi sokerin kanssa kuohkeaksi, vatkaa sitten joukkoon yksi muna kerrallaan. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe kulhossa ja yhdistä munataikinaan.
Jaa sitten taikina kahteen osaan. Mausta toinen osa kaakaolla ja vaniljasokerilla. Mausta toinen osa raastetulla appelsiinikuorella ja nokareella appelsiinimarmeladia. Kaada vaaleaa ja tummaa taikinaa vuorotellen voideltuun vuokaan.
Paista kakkua uunin keskiosassa 35-40 minuuttia (minä paistan pikkukakkuja n. 30 min. 175-asteessa). Kokeile kypsyyttä tikulla. Tiikerikakkua ei saa paistaa liian pitkään.

Ohje löytyy Anna Bergenströmin Pienestä kakkukirjasta.

Kameran akku pullistui ja pimahti lopullisesti. Kakustakin on kuva tulossa, kun uusi akku saapuu.

Hyvää itsenäisyyspäivää! Me leivomme tänään piparkakkuja, sillä tuo tiikerikakku on ihan oikeasti jo maanantaina leivottu ja juuri äsken söin viimeisen palasen.

5.

Haluaisin ryhtyä ystäväksi maahanmuuttajaäidille. Haluaisin ystävän maahanmuuttajaäidistä. Ainakin Tampereen MLL järjestää perehdytystä aiheeseen.

Toiminnalla pyritään edistämään maahanmuuttajaäitien kotoutumista Suomeen. Vapaaehtoisuuteen perustuvan naisystävätoiminnan kautta vahvistetaan suomenkielentaitoa, madalletaan osallistumiskynnystä ja lisätään kulttuurienvälistä tietoisuutta puolin ja toisin. (Teksti lainattu MLL:n sivuilta.)

Näin joulukuussa ei ole oikein aikaa olla ystävä, mutta ensi vuonna soittelen ja otan selvää tuosta toiminnasta. Olen jonkun verran työskennellyt maahanmuuttajanuorten kanssa ja rivien välistä kuuluu, että heidän äitinsä ovat usein hyvin yksinäisiä ja kielitaidottomia.

4.

                             
Nämä houkuttelivat Ikeassa. Kolme kynttilänjalkaa myydään pakkauksessa ja minua viehättää tuo erisävyisten punaisten yhdistelmä. Iloiset, retrot ja vähän hassutkin olisivat, mutta kauppaan jäivät. Olen hirveän huono ostamaan nykyään mitään uutena.

Parasta oli ystävän seura tuolla tavaratalokierroksella ja se aurinko, joka ei vain piipahtanut, vaan paistoi ikkunasta suoraan silmiin, kun lusikoin muusia ja lihapullaa pikku-ukon suuhun.

Ai niin, Ikea keräsi myymiään pehmoleluja Hopelle.

3.

Kärsä pystyssä norsu toivottaa onnea.

Olen kerännyt näitä kärsäkkäitä kirppareilta ja lapset ovat saaneet osan pääsiäismunista. Liimasin norsut kiertämään kirpputorilta löytynyttä kehystä ja kirjoitin laulun sanat Dymolla.

Tällaisia vastaavanlaisia tekisi mieleni väsätä enemmänkin, sillä kahteen kirjasinkastiin on kertynyt iso joukko muovisia figuureita.

Lahjaksikin kävisivät, jos joku tykkäisi, muttei varmaan tykkää. :)

21 yötä jouluun, vielä ehtii valmistaa monta, monta lahjaa itse!

2.

Kävin ystävän kanssa Tampereen Kädentaidot-messuilla ja siellä rakastuin ensisilmäyksellä  - seinäkelloon ja hatturasiaan. Näiden upeiden, värikkäiden ja tyylikkäiden töiden takaa löytyy tekijä Kangasalta eli Maheka Design - toisenlainen tapettikauppa -.

Minä kirjoitan näistä joulupukille tai sitten hankin itselleni synttärilahjan. Retrotapettien ystävänä en voi oikein mitenkään vastustaa näitä kaunottaria, oih.

Kuvat lainattu luvalla.
                                    

                                 

                                    

1.

Ja eräänä päivänä Napittaja valkaisi bloginsa. Vanhat, mustat reunat kävivät päälle. Otsikkokuvankin vaihtaisin, mutten yhtään muista, miten se tapahtuu. Ehkä on myös odotettava aurinkoa kuvauksiin. Me muuten näimme lauantaina auringon. Metsälenkillä se kurkotteli puiden välistä. Kannattaa olla ulkona ja odottaa, jos se ilmestyisi näkyviin. Visiitti voi olla sangen lyhyt.

Olkoon siis joulukalenterin ensimmäinen luukku hatunnosto valolle, valkeudelle ja auringolle ja niitä odottaessa - muista syödä D-vitamiinia! Ja suklaata!

Ja kuvan paikka olisi tässä, mutta kameran akku on eläkeiässä ja pöh, lopun voit arvata... Kuvittele tähän nyt siis rivi keltaisia Da-Capo -karamelleja ja iloisia, pyöreitä vitamiinipillereitä sekaan.
Toivon, että joulukalenteristani ei tule kokonaan mielikuvituskalenteri!

Hyvää joulukuun ensimmäistä päivää, joulun odotus alkakoon!