Tulimme iltapäivällä Pohjanmaalta, miehen kotoa, jossa vietettiin anopin synttärinyyttäreitä pienellä porukalla, trulliteltiin, syötiin valtavasti, kiipeiltiin puissa (en minä), vierailtiin isomummulassa ja poltettiin kokko.
Savun haju kuuluu lapsuuteni pääsiäisiin ja pellon reunassa on helppo olla. Peltoa katsomalla tiedän heti, mikä vuodenaika on kyseessä. Täällä kotosalla näytti pitkänä perjantaina helmikuulta. Pohjanmaan pellot kertoivat ensi silmäyksellä huhtikuusta. Kurjet huutelivat kauempana omalla pellollaan ja töyhtöhyypät olivat tulleet taas harrastamaan syöksylentoharjoituksiaan. Matkan varrella näimme joutsenten ja kanadanhanhien muuton.
Maailmassa on paljon naisia, jotka eivät tule toimeen anoppinsa kanssa. Minä en ole yksi heistä. Olen saanut mieheni kylkiäisenä monen monta rakasta ihmistä. Anopin kanssa voi puhua mistä tahansa, tirauttaa jonkun kyyneleen tai vaikka haaveilla kuunliljoista. Sitä minä en kyllä ymmärrä, miksi anoppi ei laita keitettyjä kananmunia yöksi jääkaappiin?!
Pikkumies nukkui serkkupoikasen kanssa. Ensimmäisenä iltana serkkupoikanen luki iltasaduksi Aku Ankan ja toisena iltana pikkumies lukaisi serkkupoikaselle iltasadun, kolmantena iltana molemmat vain kikattivat, kunnes nukahtivat.
Napittaja kiittää A-tätöstä maailman hienoimmista sukistaan ja hörppää teetä uudesta mukista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti