Lauantai, paras kai

Olipa ihana päivä!

Kävimme Vapriikissa katsomassa Terrakotta-armeijaa ja huh, se oli vaikuttava! Täytyy myöntää, etten tiennyt miten vähän aikaa sitten tuo savinen valtakunta on löytynyt. Sanoin kuvaamattoman valtaisa määrä käsityötä hautaan heitettäväksi. Käsittämätön aarre!

Lapset tykkäävät myös Vapriikin luonnontieteellisestä näyttelystä. Niin minäkin, sillä painoin eläinpuntarissa vain ketun verran. Painoa hiukan lisäsi Valssissa nautittu lounas. Kalakeitto, nam. Tiramisu, nam. Se muuten kävi pähkinäallergikolle, mistä kiitos. Esikoinen on yleensä tottunut jäämään ilman ravintoloiden jälkiruokia.

Auringonlaskun aikaan olimme Luonto-Liiton ulkoilutapahtumassa. Eväät, järvi, taskulampun avulla mustasta järvestä löytyneet kalat, tuli-show. Jäimme tosin kaipaamaan edellisten vuosien lyhtypolkua ja metsän eläinten tehtäviä.

Voin sanoa, että iltapuuron jälkeen ei tarvinnut lapsia houkutella nukkumaan. Zzzzzzzzzzzzzzzzzzz.
Huomenna sunnuntai ja Solsidan!

Lokaako?

Ei, vaan loaton lokakuu.
Aurinko se vain meitä hellii ja lempeä tuuli. Kyllähän tuollainen syyssää ansaitsee tulla kirjoitetuksi.
Joo, no tänään kyllä laitoin saappaat jalkaani ja onneksi laitoin, sillä aamun polulla oli kunnon lätäkkö ja iltapolulla upposin mutaan.

Syksy on kaunis, mutta lyhyt. Tästä hopusta ei vain meinaa tulla loppu. Ei varmaan enää koko loppuelämäni aikana.
On vain uskottava se, että isossa perheessä riittää isosti työtä.
Olen kuitenkin yrittänyt ottaa aamupäivisin hetken itselleni ja vauvalle. Parasta rentoutusta on kävellä vaunujen kanssa metsäpolulle, käydä omassa lähikaupassa ja tavata ne samat ihmiset, jotka ovat näillä kulmilla pyörineet meidän tänne muutostamme saakka. Vanhat naapurit kahdesta eri talosta tulevat kysymään kuulumisia ja postinkantaja moikkaa raitilla. Perhekerhossa lauletaan yhä samoja lauluja, vain äidit ovat nuorentuneet. Meidän lähiömme. Minun kotini.

Olen alkanut pitämään taas kerran viikossa satutuntia lähikirjastossa. Kuulijat ovat 2-4 -vuotiaita eli kovin pieniä. Kuvakirjat ovat siis palanneet pienen tauon jälkeen lukulistalle, mutta kyllä on vaan niiden laadussa suuria eroja. Ajattelin, että voisin täällä blogissani vinkata omia suosikkejani, jos sopii.

Omat tyttäreni lukevat myös mielellään. Isompi Aku Ankkoja, Koululaista ja Lemmikkiä sekä koira-aiheisia romaaneja, Tatu ja Patu -kirjat ovat hänen ehdottomia suosikkejaan. Pienempi lainaa kirjastosta aika ennakkoluulottomasti kansikuvan ja kirjan nimen perusteella lasten ja nuorten romaaneja ja lukee ne hujauksessa. M katselee itsekseen eläinkirjoja sekä Mauri Kunnaksen kirjoja ja kuuntelee mielellään tarinaa kuin tarinaa. Vauva saa kuunnella satutuntikirjojeni lukuharjoitukset.

Tässä vähän kuvia lähinurkilta:

 

 

Alla omenapuun

Perunamaan mullan haju, siitä minä tykkään.
Ja lapsista, jotka omenavarkaista tullessaan haukkaavat omenaa vuorotellen oikeasta ja vasemmasta kädestä.
Ja isotädistä, joka on kylvänyt perunamaalleen auringonkukkia.
Ja koirasta, joka kouluttaa tyttöä.
Ja tuosta ihanasta syyskesän lauantaista mummulassa tykkäsimme kaikki.

Hirvikärpäsistä en tykkää, en yhtään.

Hetkien hyvyys

Syksyttää

Syyskuu tuli ja kalenteriin jos jonkinlaista merkintää.
Tänään katsoimme kauden viimeisen jalkkisturnauksen vesisateessa.
Tiistaina alkaa kirpputoripöydän täyttäminen.
Kesällä on myös jonkin verran täydennetty kotia erinäisillä kirppulöydöillä ja etenkin puettu vauva kirppisvaatteilla.

Kokemus on  koulinut isosiskostani aika hyvän kirppis-bongaajan. Hänen Karjaan löytöjään on tuo bambi. Minä olen löytänyt M:n hyllylle numeromukeja ja niitä hinkuu mieleni lisää. Saas nähdä, mitä mukavaa sitä taas pöytää järjestellessä tulee vastaan. Toivottavasti kuitenkin vaatehuoneen lattia tulisi ensin sen kirppukuorman alta esiin.

Kotiakin olen uudistanut. Tytön ja pojan huoneesta on kuoriutumassa pojan huone. Punainen ja kaiken kirjava on vaihtunut mustaan ja valkoiseen, ripaukseen vihreää ja kenties keltaistakin.

Kamalan kamala työ/romu/vierashuone on muuttumassa tytön huoneeksi ja  kaikki ruskea ja kulahtanut vaihtumassa pitkätossumaiseen värikimaraan. H maalasi seinälle valtavan sateenkaaren. Laitan kuvia huoneista sitten, kun kivalta näyttää.

Arki on...

kaun...
kauh...
KANSSAMME!

Kuva on otettu tositilanteessa ke klo 14.34 (keittiön kello on hiukan edellä, että lapset olisivat ajoissa koulussa ja äiti ajoissa ties missä).
Pöydällä on kolmen hengen jäljiltä välipalavehkeet ja aamupalan aikainen sanomalehti, jota kukaan ei ole jaksanut siirtää pois alta.
On syöty jogurttia ja mysliä sekä suklaa-kesäkurpitsakakkua. Minä join halvimmista halvinta Victorian mansikkateetä. Lapset nyppivät inhoamansa kuivatut banaanit pois myslistään.
Mysli on närpiöläistä Sun Mysliä, ainoita, joka käy myös pähkinäallergikolle.
Meillä enää harvoin ostetaan maustettua jogurttia, mutta joskus käy lankeemus Ahon jogurttiin.
Tyttären lempparimaku on vadelma, pikkumiehen raparperi.

Tämän kaikkia kiinnostavan ja inspiroivan postauksen jälkeen onkin aika puhua nimeämisestä. Kas, kun perheessä on nyt 4 lasta, ei voi enää puhua keskimmäisestä eikä pikkumiehestä, sillä niitä molempia on kaksi. Niinpä alankin käyttämään salaperäisiä kirjain-koodeja: S, H, M ja E.

Höntti

 

Tuo kuva on otettu pari viikkoa sitten, mutta kukka on jotenkin niin sympaattinen tuossa.

Silläkin on hiukset huolettomasti sekaisin, varsi vinossa ja roiskeita siellä täällä.

Ihan kuin minä. Aivan liian vähän unta nyt.

Onnettomia yrityksiä tehdä jotain järkevää ja tuloksellista täällä kotona!