tiistai 29. tammikuuta 2013



Mitäpä muutakaan sitä ihminen tarvitsisi kuin ruispuolukkapuuroa.
Ei mulla sitten muuta.


Ruispuolukkapuuro, ohje on lyhennelmä Sunnuntai - karkea täysjyväruisjauho -pussin kyljestä

1l vettä
2 1/2 dl täysjyväruisjauhoja
1/2 tl suolaa
2 dl puolukkasurvosta
1dl sokeria

Mittaa vesi kattilaan. Vispilöi veteen ruisjauhot, puolukkasurvos ja sokeri.
Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes puuro alkaa kiehua. Hauduta puuroa miedolla lämmöllä
kannen alla kypsäksi n. 45 min. välillä sekoittaen. Mausta lopuksi suolalla.

Teen tätä iltaisin sillä ajatuksella, että saamme helpon aamupalan. Hah, aina se häviää kattilasta ensimmäisellä tarjoilukerralla. Täytyy suurentaa annosta.

Puuro on hyvää aamulla, illalla ja pitkin päivää.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Poika, äiti ja tiikeri

Tänään en mennytkään töihin, ähäkutti, vaan pidin lomapäivän, koska kuopus hoiteli työnteon. Poika pyörähti niin nopeasti studiossa, että meille jäi pitkä päivä aikaa kierrellä kaupungissa. Viime kaupunkireissusta onkin toista kuukautta.

Söimme hampurilaiset, haaveilimme lelukaupassa, ostimme paidan, jossa on sopivan mittaiset hihat ja löysimme Tigerin. En tiennytkään, että moinen putiikki oli ilmestynyt kaupunkiimme. Viheliäinen tiikeri. Pisti ostamaan kaikkea, mitä tuskin tarvitaan, mutta hyvä mieli siitä tuli, myönnettäköön. Koppaan ilmestyi askartelupaperia, hiusharja, luikertavia matoja, tarroja, teetä ja hollantilaisia minivohveleita, niitä, jotka vievät koko käden. Tärkeimpänä kaikesta magneettilaastari, jolla voin paikata auton kylkeä, jos raavin sen autotallin ovenkarmeihin.

Aivan ihanaa olla joskus yhden lapsen kanssa kahdestaan.
Aivan verratonta, että nyt on viikonloppu!



torstai 24. tammikuuta 2013

Lahja

Sain jokin aika sitten paketin, kun vanhenin.

Paketista pyrähti tuo lintunen. Jos esineisiin voi rakastua, niin nyt kävi niin.
Katso, miten kaunis lintulautanen! Jonkun tuntemattoman nokialaisen maalaama. Tykkään kauhiasti, kiitos! Täytyy hommata sellainen teline ja ripustaa lautanen seinälle.
Samassa paketissa oli myös Napittajan näköinen kirppislöytö. Teen siitäkin taulun.


Lahjan saaminen on täysin perusteltua, jos lahjan antaja tuntee lahjan saajan maun täydellisesti. Kolmenkymmenen (sus siunatkoon) vuoden tuntemus auttanee tässäkin asiassa.
Tavallisesti olen vähän huono (lue: nolo) ottamaan lahjoja vastaan.







keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Pakkaspäivän pitoa

Saariston lapsia, pyykkikasojen selvittelyä, Muuttuvaa labyrinttia ja Yatzya.
Kuumemittari keskimmäisen kainalossa tekee hentoista nousuliikettä. Sen verran vain, että pinaattilätyt vielä maistuvat ja aika käy tylsäksi.

Odotan jo vähän kevättä ja se on varsin epätavallisen kummallista tällaiselle talven lapselle, joka tähän aikaan yleensä vasta huomaa talven tulleen ja innostuu.
Mies tuli töistä aikaisin kotiin ja livahdin kävelylle. Pienen metsätien varrella, kuutamossa tämä talvi näytti kyllä erinomaiselta.

Kolmen lapsen äidin ei tarvitse ratkoa ristikoita näin talviurheilun kulta-aikana, aivot pysyvät kyllä virkeänä:

ma: H:lle luistimet, H:lla koe
ti: M:lle sukset, S:lle luistimet
ke: M:lle luistimet, H:lle luistimet, S:lla koe
to: M:lle teatterikimpsut
pe: M:lle sukset, S:lla koe

PS. Onko se muuten oikein, että TV:ssä täti kertoo, miten hän tekee perinteistä, ihanaa puolalaista kakkua, josta kaikki ihan mahdottomasti pitävät. Kakussa on suklainen taikina, kuorrutukseen tuleva taikinaosa pakastetaan ja raastetaan kakun päälle ja väliin laitetaan jotain valkoista herkkumössöä. Resepti on SALAINEN ja täti on jakanut sen vain lapsilleen. Reilua?!

tiistai 15. tammikuuta 2013

Voi herukka!

Perjantaina pizzaa, voisilmäpullia ja Voice of Finland.
Lauantaina kookoskanaa, mansikka-herukkarahkaa ja Putous. Erityismainintana aurinko!
Sunnuntaina rääpiäisiä, paahtoleipiä viikunahillolla sekä luistelua. Illalliseksi tomaattikeittoa meille ja kasvissosekeittoa noille. Erityismaininnan ansaitsee naapurin poika, joka auttoi luistinten solmimisessa ja viihdytti pikkumiestä jäällä ♥

Sitähän se oli omassa lapsuudessakin: viikonloppuisin hyvää ruokaa, aika usein takkamakkaraa ja leikkurilla hakatun sipulin tuoksu, lättyjä tai kropsua. Ja sitten ne yhdessä katsotut TV-ohjelmat kuten
Benny Hill Show ja Muppetit, Levyraati ja se, jossa piti arvata kummallisten esineiden käyttötarkoitusta, höh, mikä se nyt oli? Valehtelijoiden klubi!

Eilen kiirus, kiirus ja hätäisesti hotkittu tomaattikeitto. Iltapalaksi marttatoverin sämpylöitä yrttivoin kanssa, rahkapiirakkaa ja iltauutiset
Tänään tiistaina uunimakkaraa ja muusia, itse leivottu mustaherukka-rahkapiirakka ja kyllä, iltauutiset. Erityismainintana uuninpohjalle valunut herukkamehu, juuri nyt niin kutsuva sänky ja yksi onnistunut hetki työssä.

Viikonloppu tai arki, aina maistuu ruoka.
Onnistunutta ruokaa ja viikon jatkoa vaan teillekin!

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Loman loppuja


Reilu to-pe -vuorokausi Helsingin serkkulassa tuntui pidemmältäkin ajalta. Miten mukavaa olla välillä muualla!

Vähäsen museota, hitusen ostoksia ja reilusti maukasta ruokaa kummitytön, yhden synttärisankarin ja kälysen seurassa. Uusi, ehompi tiskirätti Pinosta, sillä elämääni ei mahdu muita rättejä.




Kiitos tyttöjen puolesta lumikuninkaallisesta illasta ja kuopuksen puolesta hurjasta ratikkamatkasta sekä piparminttutikuista! Omasta puolestani kiittelen muuten vaan. Olipas mukava nähdä!

Eilen kirpputorikäynti ja Ikean kaalikääryleiden jälkeen suksittelemaan. Muuan pariskunta tuli ladun varteen varoittelemaan jäisistä laduista ja minäkin mielessäni myhäilin varoituksille.
Sain sukset jalkaani ja siinä samassa istuin maassa ja itkin häntäluutani. Se siitä hiihtoreissusta. Saa nähdä miten kauan tuo kaatuminen tuntuu. Tuntuu meinaan, jokaisella askelella ja kumarruksella, niistäessä, koko ajan.

Tänään sitten riisuttiin koti joulusta ja keittiön kaapit kaikesta vanhasta, mies viskasi kuusen (jalkoineen, hah) parvekkeelta. Siivoustohinan sivutuotteena syntyi sämpylöitä ja linssikeittoa. Lapset saavat tuhota piparkakkutalon jälkiruoaksi. Edelleenkin tuntuu tuo eilinen ladunvarsikömmähdys.

Arki saa tulla, olen valmis.

tiistai 1. tammikuuta 2013

2013

Huomenta vuosi 2013!

Eilen me nukahdimme paukkeeseen, tänään heräsimme hiljaiseen uuteen vuoteen, myöhään.
Katolta tippuva sulavesi rummutti vain rytmikkäästi ikkunapeltiä, ratatamratatam...
Yksi amaryllis oli antanut vartensa pettää ja retkotti pitkin pituuttaan keittiön pöydällä.
Viime vuonna tehty lumiukko oli kaatunut sekin.


Uuden vuoden toivomus sulle ja mulle.

Toivottavasti vuoteesi mahtuu paljon tavallista, tylsää arkea, sitä turvallista, jota elämiseen tarvitaan.
Toivottavasti vuotesi varrelle sattuu pieni yllätys, joka levittää onnentunteen ympärilleen.
Toivottavasti pysyt terveenä ja pystyt näkemään lintujen kevätmuuton ja kuulemaan ensimmäiset heinäsirkat.
Toivottavasti tutustut uusiin ihmisiin ja tapaat usein niitä vanhoja kavereita, joiden kanssa huonotkin vitsit saavat vedet silmiin.
Toivottavasti vuotesi on helläkätinen.