keskiviikko 24. joulukuuta 2014

24.

Olemme päässeet perille jouluun. Lunta satelee hiljalleen ja maa on valkoinen.
Riisipuuro on valmis ja me naiset lähdemme saunaan.

Kaikki on hyvin, juuri nyt, tällä hetkellä eikä mikään muu ole tärkeää.

Hyvää, kaunista joulua ja lämmintä mieltä!




tiistai 23. joulukuuta 2014

23.

 
 
Tonttu
 
Pakkasyö on, ja leiskuen
pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
yösydänuntaan kiskoo.
Ääneti kuu käy kulkuaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Ladosta tulee, hankeen jää
harmaana uksen suuhun,
vanhaan tapaansa tirkistää
kohti taivasta kuuhun;
katsoo metsää, min hongat on
tuulensuojana kartanon,
miettivi suuntaan sataan
ainaista ongelmataan.
Partaa sivellen aprikoi,
puistaa päätä ja hasta –
tätä ymmärtää ei voi,
»ei, tää pulma on vasta;» –
heittää tapaansa järkevään
taas jo pois nämä vaivat pään,
lähtee toimiin ja työhön,
lähtee puuhiinsa yöhön.
Aitat ja puodit tarkastain,
lukkoja koittaa nytkyin, –
lehmät ne lehdoista näkee vain
unta kahleissa kytkyin;
suitset ja siimat ei selkään soi
ruunan, mi myöskin unelmoi:
torkkuen vasten seinää,
haassa se puree heinää. –
Lammasten luo käy karsinaan,
makuulla tapaa ne ukko;
kanat jo katsoo, pienallaan
istuu ylinnä kukko;
kopissa Vahti hyvin voi,
herää ja häntää liehakoi,
tonttu harmajanuttu
Vahdille kyllä on tuttu.
Puikkii ukko jo tupahan,
siellä on isäntäväki,
tontulle arvoa antavan
näiden jo aikaa näki;
varpain hiipivi lasten luo,
nähdäkseen sulot pienet nuo,
ken sitä kummeksis juuri:
hälle se riemu on suuri.
Isän ja pojan on nähnyt hän
puhki polvien monten
nukkuvan lasna; mut mistähän
tie oli avutonten?
Polvet polvien tietämiin
nousi, vanheni, läks, – mihin niin?
Ongelma, josta halaa
selkoa, noin taas palaa!
Latoon, parvelle pyrkii vaan,
siellä hän pitää majaa:
pääskyn naapuri suovallaan
on liki räystään rajaa;
vaikka pääsky nyt poissa on,
keväällä tuoksuun tuomiston
kyllä se saapuu varmaan
seurassa puolison armaan.
Silloin aina se sirkuttaa
monta muistoa tieltä,
ei toki tunne ongelmaa,
näin joka kiusaa mieltä.
Seinän raosta loistaa kuu,
ukon partahan kumottuu,
liikkuu parta ja hulmaa,
tonttu se miettii pulmaa.
Vaiti metsä on, alla jään
kaikki elämä makaa,
koski kuohuvi yksinään,
humuten metsän takaa.
Tonttu puoleksi unissaan
ajan virtaa on kuulevinaan,
tuumii, minne se vienee,
missä sen lähde lienee.
Pakkasyö on, ja leiskuen
pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
aamuhun unta kiskoo.
Ääneti kuu käy laskemaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
-Viktor Rydberg-
 
Ainakin kerran joulussa tämä laulu on laulettava läpi ja sitten hengästyttää.
 
Yksi yö aattoon. Yksi.

maanantai 22. joulukuuta 2014

22.

Pikaluukku ehtii juuri ja juuri tämän vuorokauden puolelle:

Päivä on ollut työn- ja samalla ilontäyteinen. Lattioiden moppaamisen ohessa kolahti postiluukku ja sairaalasta tuli kirje, jossa todettiin, että kuopuksella ei ole poikkeavuuksia kromosomistossa eikä Fragile-x -kokeessa. Iso helpotus!

Nukkekotiystävältäni tuli kortti, ei jouluinen vaan onnellinen. Se kuvastaa päivän tunnelmaa, vaikka aina siivotessani olen hiukan pahantuulinen, periaatteessa.

 
Kaksi yötä, lapset ovat odottavaisempia kuin koskaan ennen.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

21.

Lapset nukkuvat nyt. Otan kupin jouluteetä, jota sain M:lta ja piparirasiasta kuusen ja kultaisen noutajan. Rasiasta näkyy pohja, huomenna tehdään siis uusi taikina.

Voin sanoa, että taidamme onnistua ottamaan joulujärjestelyt löysästi. Tänään ehdittiin kävellen ruokakauppaan ja ostettiin jääkaappi täyteen edullisia juureksia, nyt on porkkanalaatikko valmiina. Porkkanoita söimme myös päivälliseksi, kun mies paistoi niistä pihvejä.
Juoksimme myös miekkosen ja kuopuksen kanssa viimeisille lahjaostoksille. Huh, paljon kansaa!

Lapset koristelivat illalla kuusen ja alaoksilla roikkuu vain pehmeitä, kestäviä koristeita, sillä pikkuveli on vaarallinen.

Suurin osa perheestä on ottanut tänään rennosti ja istunut tv:n ääressä jalat suorana. Niin sitä pitää!


 
Huomasin, että kuusessamme on aika monta lintua ja kärpässientä.

lauantai 20. joulukuuta 2014

19. ja 20.



Anteeksi, anteeksi, olen pahoillani. Hyppäsin eilisen luukun yli, kun en sitten millään ehtinyt.

Täällä laiteltiin ja juhlittiin kymppisynttäreitä. H. on syntynyt 18. päivä ja joka vuosi kaverijuhlat on järjestetty, vaikka joulu onkin lähellä. Tarjottavina oli mm. pikkuisia 1/4-joulutorttuja ja ohjelmassa pöllökorujen askartelua sekä tietokilpailua ja päivänsankarin suosikki - adjektiivi-kertomus, jossa kaikki oli varsin limaista ja kakkamaista (hehehehhhheeeeh, sanoi yleisö).

Tämä päivä onkin aloitettu juhlavissa merkeissä koulun joulujuhlassa. Koulussamme on suuri sali, johon kaikki halukkaat mahtuvat ja täten ohjlemaan kuuluu aina perinteiset esitykset Enkeli taivaineen ja evankeliumeineen, sekä joulu-rap. Tänä vuonna evankeliumi kerrottiin aasin näkökulmasta. <3 Olemme asuneet tällä alueella jo vuodesta -97 ja lapsiamme on kolmella luokalla, joten kuulumisten vaihto lukuisten tuttavien kanssa kuuluu asiaan. Joulujuhla tuo joulumielen.

Olohuoneessa tuoksuu jo kuusi. Se olisi kaunis alastomanakin.


Mies lähti lenkille ja kysyin: "Mitä täällä nyt olisi ihan pakko tehdä, että joulu tulisi?"
Mies: "Jotkut pallot voisi laittaa ikkunaan."

Menen etsimään palloja. Älkää te muut näännyttäkö itseänne lanttulaatikoiden huuruihin ja imurin kanssa riehumiseen.

torstai 18. joulukuuta 2014

18.


Joulukortit on askarreltu ja lähetetty, ainoastaan pari käteen annettavaa tuossa vielä lipaston päällä odottaa. Materiaaleina tänä vuonna vanhat tapetit, värikkäät käsintehdyt sekä scrap-paperit, vähän pitsinauhaa ja valmiiksi stanssattuja kuvioita. Sydämiä ja poroja, kaksi kestohittiä.

Näetkös kuvassa myhäilevän oranssin tontun. Se tuli mukaani Perobasta, jossa kummitytön kanssa lauantaina pyörähdin. Maanantaina tonttu kömpi ulos lasten joulukaapista.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

17.

 
Kiitos Herra Omppula siitä ajasta, jonka meidän kanssamme vietit. Hyvää jatkoa!
 
Olen raivannut, hävittänyt ja poistanut tavaraa parina viime päivänä. Ei, en myönnä tekeväni joulusiivousta vaan inspiraatio on hyödynnettävä sen iskiessä.
Kuusihenkisen perheen pakolliset säilytettävät tavarat vievät niin paljon tilaa, että mitään turhaa ei taloudessa tarvittaisi. Aika paljosta olen vuoden aikana luopunutkin, mutta tehtävä on mahdoton. Tunteet pitävät muutamaa kapistusta täällä vuodesta vuoteen, vaikka järki olisi myynyt ne jo ajat sitten. Mission impossible.
 
Herra Omppula siirtyi muovikassissa ystävän perheelle. Kierrätys eläköön!
 
Jutun ajatus on: "Siivoa se kaappi, jos siitä tulee hyvä mieli."

tiistai 16. joulukuuta 2014

16.

Hiukan vahingossa löysin eräänä sunnuntaina Tampereelta, linja-autoaseman ja Koskikeskuksen välistä kaupan, joka myy kehitysmaissa reilusti valmistettuja tekstiilejä, koruja ja paperituotteita. Silloin putiikki oli suljettu, mutta viime perjantaina kävelin sisään. Suosittelen piipahtamaan Store of Hope -liikkeessä paikan päällä tai verkkokaupassa.

Itse löysin jotain, jota en tässä voi kertoa, sillä joulu on vielä edessä, kahdeksan yön päässä.

Mutta veljentytön tuliaisen pakkasin liikkeestä löytyneeseen lahjapussukkaan, joita oli tarjolla monta eri kokoa ja väriä ja joiden hinnatkin olivat reiluja. Ja näitäkin voi käyttää monen monta kertaa uudelleen ja uudelleen.

 
Mainostan kauppaa ilman hyödyn häiventäkään, mutta itselleni ostoksista tuli hyvä mieli. Tuntuu kuin olisin antanut lahjan useammallekin henkilölle.

maanantai 15. joulukuuta 2014

15.


Maassa on lunta sen verran, että lasten annettiin olla illalla yhdeksään saakka liukurimäessä. Kouluun kaikki lähtivät kuitenkin reippaina, sillä viimeisen viikon ohjelma on kaikkea muuta kuin rankkaa opiskelua.

Pikkuvelikin nukkui myöhään ja kun hän sai aamupuuronsa syötyä oli aika lämmitellä vähän mustikkaglögiä ja maistaa piparia. E:n mukissa on kyllä vadelmakeittoa.

Olen saanut ja ostanut silloin tällöin kirppareilta yksittäisiä mukeja, joita yhdistää punainen väri. Mukeista on siten tullut taloutemme viralliset glögikupit. Olen varma, että noita kuppeja on vielä yksi lisää, mutta en onnistu sitä kaapista löytämään saati muistamaan ulkonäköä.



sunnuntai 14. joulukuuta 2014

14.

On kolmas adventtisunnuntai, edessä lukukauden viimeinen kouluviikko ja ensimmäinen piparitaikina on leivottu. Tytöt leipoivat todella kauniita piparkakkuja ja minä paistoin. Taas kerran yhden pellillisen liian kauan, mikä ihmeen kirous sekin on?!


 
"Piparit ei oo ollenkaan niin epäterveellisiä ja sokerisia kuin karkit, joten äiti ja isi sanoo melkein joka kerta, että ota vaan, kun kysytään."
 
- H, 9 vuotta -


lauantai 13. joulukuuta 2014

13.

Meille tuli jo joulupukki!



Hän on äitini 70-luvun lopulla minulle ompelema joulukalenteripukki. Hirmuisen tärkeä! Vanuparta on vähän nuutunut vuosien varrella. Äiti pakkasi jokaisen aamun lahjan kauniiseen pakettiin, kun olin lapsi. Siitä on jäänyt sellainen ihana muisto, jota vaalin omilla lapsillani. Minä en kylläkään kääri kalenterilahjoja pakettiin, vaan Tupsu-Tonttu jättää avainkaappiin yllätyksiä, joskus kettukarkin, joskus xylitol-pastilleja, toisinaan jotain isompaa.

Taskut on tehty vihreästä tuolinpäälliskankaasta, vihreäraidallisesta essukankaasta ja tuo punainen sydänkangas on ollut äidin muistin mukaan jouluverho. Minä sujautin taskuihin nukkekotiharrastajien kanssa vaihdettuja paketteja.


perjantai 12. joulukuuta 2014

12.

Isosisko kirjoitti kuopuksen puolesta joulupukille: " Haluaisin kirjoja ja sukkia."

Sehän sattui, sillä menin hiljattain kirpputorille etsimään kovasivuisia lastenkirjoja ja niitähän löytyi. Pino siistejä, laadukkaita ja edullisia kirjoja ja jos 1-vuotias ne syö tai kääntää niskoiltaan niin harmitus on vain pieni.

Joululahjojen hankinta kannattaa ehdottomasti aloittaa kirpputoreilta.


torstai 11. joulukuuta 2014

11.

Odotus palkittiin! Yhdennentoista päivän luukusta tupsahti valokuva, sillä kamerassa on nyt toimiva akku. Ihanaa! Kamera on nykyään niin tärkeä osa elämääni, että on ollut hankalaa ja kurjaa ilman sitä.

Muuten tämä päivä onkin ollut varsin harmaa ja mustanharmaa sekä hiirenharmaa, sateenharmaakin.
Olimme menossa kaupunkiin jouluostoksille (kyllä, ihan oikeasti oli tarkoitus), mutta parinkymmenen minuutin odottelun ja räntäsateessa seisomisen jälkeen emme mahtuneetkaan bussiin. Poika nukahti, kävelin Siwaan ja ostin valmissalaatin. Hyasintit olivat loppuneet, tietenkin. Kuuluu päivän luonteeseen.

Joulusta tulee musta. Hyvä, ettei harmaa.
Tässä se kuva, kuva vanhasta hyasintista.
Huominen on parempi.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

10.

Tämä ehkä jouluttomin joulukalenteri ikinä koittaa ymmärtää, että jouluun on enää 14 yötä. Hirveän vähän!

Aamulehdessäkin oli tänään juttua paketoinnista ja sen vaihtoehdoista. Sehän nyt tiedetäänkin, että lahjapaperi ei kelpaa paperinkeräykseen ja on täten aikamoista roskaa. Itse tein viime jouluna päätöksen, etten  ikinä enää osta sellaista lahjapaperia. No, vanhaakin on jäljellä niin monta rullaa, että niillä paperoisi seuraavat 7 vuotta. Pääasiassa olen tähänkin saakka ostanut ns. ekopapereita, jotka voi laittaa pahvinkeräykseen.

Täällä Finlaysonin sivuilla on ohje japanilaisen Furoshiki-kangaskääreen taitteluun. Kankaitahan on vaatekaapit ja kirpparit väärällään ja joulun jälkeen nuo lahjakääreet sopivat vaikka autonkiillotukseen.

Meillä pakataan myös tapetteihin, joita nukkekotiharrastajalle on kertynyt ja nepalilaisiin käsintehtyihin, äärimmäisen kestäviin papereihin, joita suvussa kiertää, kiertää ja kiertää.

Eilisen aamupäivän käytin lehtihyllyjen siivoamiseen. Aikakauslehtiä on menossa kiertoon aika monta kuutiota. Niistäkin saisi pakkausmateriaalia.

Niin, siis 14 yötä! Haloo!

tiistai 9. joulukuuta 2014

9.






Nyt on rakkausrunon aika.


Herra Saksofoni ja Neiti Klarinetti

Herra Saksofoni
oi mooni mooni mooni
rakastui Klarinettiin:
Oi pikku varikseni!
Oi mooni mooni mooni,
lauloi Saksofoni.

Neiti Klarinetti
sen toiveet petti:
En tule pariksesi!
En ole variksesi!
kun kyyhkyn nyyhkytyksin
lemmestäkin laulan yksin!

Oi mooni mooni mooni,
valitti Saksofoni.


20 vuotta sitten, Seinäjoen yössä tapasin mieheni ja mieheni tapasi minut. Aika ihanaa!

90 vuotta sitten syntyi Kirsi Kunnas, joka tämänkin runon kirjoitti. Hänen säkeensä ovat valloittavia, joskus ihan hulluja ja silti aina rakastettavia.

Kuva on otettu noin vuosi sitten anopin puutarhassa. Märkää ja lumetonta oli silloinkin

maanantai 8. joulukuuta 2014

8.

                                                   Seinäkalenteri 2015
 
Ensi vuosi on kyllä muuten ihan kohta!

Tämän vuoden menot ja muistettavat on merkattu Sanna Pelliccionin kuvittamaan perhekalenteriin, joka osoittautui varsin käteväksi ja silmälle miellyttäväksi. Netistä yritin vuoden 2015 vastaavaa kalenteria löytää, mutta tuloksetta.

Jos siis en tuota kaupasta saa niin mielelläni hankkisin Polkka Jamin seinäkalenterin, sillä kun on parikin kaunista vaihtoehtoa, joista toisesta, lintujen täyttämästä on kuva yllä. Linnuistahan minä tykkään! Kissaihminen en ole sitten ollenkaan, mutta kissakalenterin lokakuun leijonakuva on niin suloinen, että! Ja kaiken kaikkiaan kuvissa on hirmuisen iloiset ja raikkaat värit! Katsohan täältä lisää.

Kolmas, hitusen hintavampi kalenterikaunotar löytyy Kanelikaupasta, menehän katsomaan tänne.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

7.




Seitsemännestä luukusta kurkistaa pieni poika, jonka dignoosina on monialaiset kehitysviiveet ja jolla on kuvassa kädesssään pannukakku.

Asia, joka on mietityttänyt ja murehdittanut, itkettänytkin pitkin syksyä. Jaa, miksi kerron siitä täällä? Kertominen ei asian tilaa muuta miksikään, se on reilua poikaa kohtaan ja helpottaa omaa ahdistusta. Ja ehkä täällä käy joku tuntematon, joka itkee samoja murheita, miettii samoja ajatuksia.

Että luukku ei olisi murheiden luukku, niin sanonpahan vain sen, että kyllä me selviämme. Poika on suloinen, positiivinen, utelias ja osaa jo istua ja mennä eteenpäin omalla tyylillään. Hän osaa ottaa tutin pois suustaan pyydettäessä ja pureskella ruokansa. Hän on meidän kuopuksemme, sisarusten silmäterä. Hännänhuippu!

Hän ei osaa kirjoittaa joulupukille, mitä ihmettä tahtoo 1-vuotias?
Rusinoita, pipanoita, murenoita, moskia, kaikenlaisia pieniä kiellettyjä esineitä, kai.

lauantai 6. joulukuuta 2014

6.

Vielä ei ole taatelikakkujen tai hedelmäkakkujen aika. Hiukan pipareita kyllä tekisi mieli (kyllä niitä Auran kanssa tuli lauantaina syötyäkin), samoin Vilhelmiinoja voisin leipoa, mutta ne ovat hyvin vaarallisia. Joulutorttuja on paistettu jo kahdesti, sillä eihän kukaan niitä jaksa jouluna syödä.

Mutta jokin kakku on tänään paikallaan, sillä Suomi juhlii.

Tiikerikakku on joka sään kakku ja tuossa Anna Bergenströmin ohjeessa yhdistyvät appelsiini ja suklaa, makuyhdistelmien numero yksi. Ja tämän kanssa juodaan Twiningsin Earl Greytä.



Englantilainen tiikerikakku

Tarvitset:
200 g huoneenlämpöistä voita
2 1/2 dl sokeria
3 keskikokoista munaa
3 1/4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 rkl seulottua kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 appelsiinin raastettu kuori
2 rkl appelsiinimarmeladia

Voitele kakkuvuoka (itse teen tämän kahteen pikkuiseen). Leivitä vuoka kevyesti. Lämmitä uuni 180-asteiseksi.
Vaahdota voi sokerin kanssa kuohkeaksi, vatkaa sitten joukkoon yksi muna kerrallaan. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe kulhossa ja yhdistä munataikinaan.
Jaa sitten taikina kahteen osaan. Mausta toinen osa kaakaolla ja vaniljasokerilla. Mausta toinen osa raastetulla appelsiinikuorella ja nokareella appelsiinimarmeladia. Kaada vaaleaa ja tummaa taikinaa vuorotellen voideltuun vuokaan.
Paista kakkua uunin keskiosassa 35-40 minuuttia (minä paistan pikkukakkuja n. 30 min. 175-asteessa). Kokeile kypsyyttä tikulla. Tiikerikakkua ei saa paistaa liian pitkään.

Ohje löytyy Anna Bergenströmin Pienestä kakkukirjasta.

Kameran akku pullistui ja pimahti lopullisesti. Kakustakin on kuva tulossa, kun uusi akku saapuu.

Hyvää itsenäisyyspäivää! Me leivomme tänään piparkakkuja, sillä tuo tiikerikakku on ihan oikeasti jo maanantaina leivottu ja juuri äsken söin viimeisen palasen.



perjantai 5. joulukuuta 2014

5.

Haluaisin ryhtyä ystäväksi maahanmuuttajaäidille. Haluaisin ystävän maahanmuuttajaäidistä. Ainakin Tampereen MLL järjestää perehdytystä aiheeseen.

Toiminnalla pyritään edistämään maahanmuuttajaäitien kotoutumista Suomeen. Vapaaehtoisuuteen perustuvan naisystävätoiminnan kautta vahvistetaan suomenkielentaitoa, madalletaan osallistumiskynnystä ja lisätään kulttuurienvälistä tietoisuutta puolin ja toisin. (Teksti lainattu MLL:n sivuilta.)

Näin joulukuussa ei ole oikein aikaa olla ystävä, mutta ensi vuonna soittelen ja otan selvää tuosta toiminnasta. Olen jonkun verran työskennellyt maahanmuuttajanuorten kanssa ja rivien välistä kuuluu, että heidän äitinsä ovat usein hyvin yksinäisiä ja kielitaidottomia.

torstai 4. joulukuuta 2014

4.

                             
Nämä houkuttelivat Ikeassa. Kolme kynttilänjalkaa myydään pakkauksessa ja minua viehättää tuo erisävyisten punaisten yhdistelmä. Iloiset, retrot ja vähän hassutkin olisivat, mutta kauppaan jäivät. Olen hirveän huono ostamaan nykyään mitään uutena.

Parasta oli ystävän seura tuolla tavaratalokierroksella ja se aurinko, joka ei vain piipahtanut, vaan paistoi ikkunasta suoraan silmiin, kun lusikoin muusia ja lihapullaa pikku-ukon suuhun.

Ai niin, Ikea keräsi myymiään pehmoleluja Hopelle.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

3.


Kärsä pystyssä norsu toivottaa onnea.

Olen kerännyt näitä kärsäkkäitä kirppareilta ja lapset ovat saaneet osan pääsiäismunista. Liimasin norsut kiertämään kirpputorilta löytynyttä kehystä ja kirjoitin laulun sanat Dymolla.

Tällaisia vastaavanlaisia tekisi mieleni väsätä enemmänkin, sillä kahteen kirjasinkastiin on kertynyt iso joukko muovisia figuureita.

Lahjaksikin kävisivät, jos joku tykkäisi, muttei varmaan tykkää. :)

21 yötä jouluun, vielä ehtii valmistaa monta, monta lahjaa itse!

tiistai 2. joulukuuta 2014

2.

Kävin ystävän kanssa Tampereen Kädentaidot-messuilla ja siellä rakastuin ensisilmäyksellä  - seinäkelloon ja hatturasiaan. Näiden upeiden, värikkäiden ja tyylikkäiden töiden takaa löytyy tekijä Kangasalta eli Maheka Design - toisenlainen tapettikauppa -.

Minä kirjoitan näistä joulupukille tai sitten hankin itselleni synttärilahjan. Retrotapettien ystävänä en voi oikein mitenkään vastustaa näitä kaunottaria, oih.

Kuvat lainattu luvalla.
                                    

                                 Vuokko, kello

Esteri, hatturasia                                     Olga, hatturasia

maanantai 1. joulukuuta 2014

1.

Ja eräänä päivänä Napittaja valkaisi bloginsa. Vanhat, mustat reunat kävivät päälle. Otsikkokuvankin vaihtaisin, mutten yhtään muista, miten se tapahtuu. Ehkä on myös odotettava aurinkoa kuvauksiin. Me muuten näimme lauantaina auringon. Metsälenkillä se kurkotteli puiden välistä. Kannattaa olla ulkona ja odottaa, jos se ilmestyisi näkyviin. Visiitti voi olla sangen lyhyt.

Olkoon siis joulukalenterin ensimmäinen luukku hatunnosto valolle, valkeudelle ja auringolle ja niitä odottaessa - muista syödä D-vitamiinia! Ja suklaata!

Ja kuvan paikka olisi tässä, mutta kameran akku on eläkeiässä ja pöh, lopun voit arvata... Kuvittele tähän nyt siis rivi keltaisia Da-Capo -karamelleja ja iloisia, pyöreitä vitamiinipillereitä sekaan.
Toivon, että joulukalenteristani ei tule kokonaan mielikuvituskalenteri!

Hyvää joulukuun ensimmäistä päivää, joulun odotus alkakoon!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Ilmoitus!

Hei, maailman laiskin bloggari reipastuu ja suunnitelma siihen on jo mielessä.
Joulukuussa tulla tupsahtaa JOULUKALENTERI, pysythän ruudun äärellä.

Kyllä, kyllä, se on nyt sanottu ääneen. Enää ei voi perua. :)

Sitä ennen jatketaan arkiaskareita, vietetään M:n syntymäpäiviä, otetaan leluja kopasta pois ja laitetaan leluja koppaan, mietitään myös live-joulukalenterin sisältöä ja yritetään kalastaa tietoja joululahjatoiveista. Joulukorttiaskartelu on ihan mukavassa vaiheessa ja pikkujoulujuhlintaa on tiedossa viikonloppuna.

Joulu sanana esiintyy nyt ihmeen monta kertaa tässä jo itsessäänkin harvinaisessa postauksessa.

Kuva on 1-vuotiaan lelukopasta, jonka sisältö on miltei yksinomaan kirpputoreilta ja edullisesti hommattu, mukana sisarusten perintöleluja. Neljännen lapsen kanssa on tajunnut sellaisen vinkeän jutun, että lelut lojuvat lattialla. Olkoot sitten edes kauniita, kun siinä pitää lojua.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Pitäisi muistaa...

...olla kiitollinen, vaikka se työpäivän jälkeen vain istuukin sohvalla Vareksen tai Tex Willerin kanssa.

...olla kiitollinen, vaikka se saakin lenkkipolulla raivarin, kun potkulaudan pyörät jumittavat kuusenneulasista.

...olla kiitollinen, vaikka sillä on vakavia muistiongelmia kotiintuloaikojen suhteen ja vaikka se  nukahtaa joka aamu uudelleen herätyksen jälkeen.

... olla kiitollinen, vaikka se lausuukin R:n amerikkalaisittain parivuotisen puheterapeutilla ramppaamisen jälkeen. Murrrrr!

... olla kiitollinen, vaikka se ei vieläkään osoita sormellaan lamppua tai äitiä niitä kysyttäessä.

Entä minä sitten? Se ei ole käynyt kampaajalla moneen kuukauteen ja näyttää hirveältä. Se nukkuu liian vähän ja näyttää hirveältä. Se on taas myynyt kirpputorilla suuren määrän ylimääräistä tavaraa, mutta tuskailee edelleen kaiken turhuuden keskellä ja näyttää hirveältä.

On meillä ihana perhe ja rakas koti! Olen kiitollinen!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Potkitut


Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun pojat potkivat kukkapenkkini vieressä kasvaneet kärpässienet hajalle. Olin menossa kuvaamaan ne, kun flunssa antaa periksi. Ei tarvitse enää. Ne sienet eivät enää kasva.

Hyvät pienten lasten vanhemmat! Tehkää lapsillenne ja kanssaeläjille se palvelus, ettette opeta potkimaan myrkkysieniä. Kengät vain likaantuvat ja alkavat haista kauhealta. Kaikenlaiset sienet ovat hirmuisen kauniita ja joku matonen saattaisi hotkaista sellaisen lounaakseen.

Ei kaikkien tarvitse olla viiden tähden sieniä ansaitakseen hyvän elämän.

Tällaista täällä. Positiivisuus on jossain!

Ei ole kuvaa sienistä siis, laitan jotain muuta aiheeseen sopimatonta.

perjantai 22. elokuuta 2014

Heilähdys

Pitkästä aikaa kirjoitan tänne. Elämä täällä ei ole pysähtynyt, mutta olen keskittänyt viime aikaiset ylijäämäajat tuohon nukkekoteiluun. Se on ollut henkireikäni koko kevään ja kesän. Myös nukkekoti-blogini voi paksusti toisin kuin tämä esikoiseni.

Kirjoitin viimeksi juhannuksen tienoilla. Sen jälkeen olemme juhlineet 1-vuotiasta, lomailleet yhdessä koko perheellä ja lapset erikseen mummulassa, olemme uineet kilometritolkulla ja vain olleet. Meillä oli myös kesälapsia. Kesä meni nopeasti, mutta kaikki ovat taas mielissään uudesta lukuvuodesta ja arjen aikatauluista. Esikoinen siirtyi kuudennelle luokalle ja alan ymmärtämään ajan kulun. Nopeasti se kiirii. Hienoa, kauheaa.

1-vuotiaamme kehitys kummastuttaa, mutta eipä siitä enempää täällä ennenkuin tiedämme itsekään. Poika ei istu tuetta, ei konttaa eikä jokeltele, mutta ihana hän on. Niin kamalan ihana! Tutkimukset ja jumppailut ovat käynnissä ja elämme päivän kerrallaan ja nautimme ja suukottelemme, laskemme varpaita, luemme kirjoja,  minä imuroin koivunsiemeniä matosta ja pieni laulaa sen tahdissa. Ellen imuroi hän syö ne siemenet välipalakseen.

Loman viime metreillä kävimme meren äärellä, Uudessakaupungissa. M sai perholla lahnan, joka menehtyi kerran ja heräsi uudelleen henkiin hypätäkseen takaisin mereen. Tytöt perustivat hyönteissairaalaan, jossa pelastettiin pulaan joutuneita korentoja. Se oli ihana reissu!

Lupaan kirjoitella teille vähän useammin (vaikka kerran kuussa tai jotain, hah), kuvia on kyllä riittämiin. Pelkäänkin, että kamera lähestyy loppuaan.

Kuvakimara kesätunnelmista, olkaas hyvät! Kiva nähdä teitä taas!





torstai 19. kesäkuuta 2014

Keskikesä on täällä ja siellä

 
Sammakko pitää sateisesta säästä ja pötköttää samalla tavalla kuin kuopus.
Sammakko ei mene kaatamaan taustalla olevia kaiuttimia, kuten kuopus.
Sammakosta ei tule prinssiä, vaikka kuinka pussaa. Kuopus on meidän prinssi, joka nukkui tänään päiväunia, kun kylässä kävi pikkuinen prinsessa. Nukkui onnensa ohi. Tule taas prinsessa!
 
Satumaista juhannusta sinulle!
 

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Aika armas

Minä olen vielä vuodessa 2013 tai ainakin keväässä 2014.

Vaan meilläpä oli kevätjuhlat, kolme lasta sai hienot todistukset ja me aikuiset ihanat esitykset.
Nyt on koti täynnä lomalaisia, eteinen täynnä kesäkenkiä ja kulhossa raparperisoppaa.

Ja kesähän se täällä myöskin taitaa olla.




lauantai 17. toukokuuta 2014

Pieni aika

Oma aikani alkaa klo 23.28. Mitähän kivaa sitä oikein tekisi?

Voisin puhua säästä, että se on ollut aivan ihana ja kesäinen.
Voisin kertoa, että olemme grillanneet ja syöneet jäätelöä pihakeinussa.
Voisin sanoa, että nyt alkoi kolmannella kevätflunssa, kaksi lasta ja kaksi viikkoa ko. tautia takana.
Voisin näyttää teille kuvan keskiviikkoisesta pinaattikeittokaverista, joka nauratti minua ja poikaa.
Voisin myös retostella siivonneeni kaksi keittön laatikkoa, mutta se ei ole paljon se. Siivoan lisää joku päivä ja retostelen vasta sitten.
Voisin kertoa kaipaavani pois muuttanutta yläkerran perhettä. Tämä hiljaisuus on outoa, vähän yksinäistä.
Voisin tämän oman ajan aluksi viedä vauvan omaan sänkyyn jatkamaan unia. Sylissä nukutettava kuopus, lellivauva.

Haukotuttaa.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Hyvää äitienpäivää!


 
Yhtenä äitienpäivänä en vielä ollut äiti.
Yhtenä päivänä minulla oli paljon vähemmän murheita ja vastuuta.
Yhtenä päivänä minulla oli paljon vähemmän rakkautta ja onnea.
 
Tänään olen äiti neljälle, kahdelle tyttärelle ja pojalle.
Tänään minulla on valtava menettämisen pelko.
Tänään pelkään sitä, että katoan, vaikka olen korvaamaton. Ainoa äiti neljälle.
Tänään minulla on valtavasti rakkautta, valtavasti onnea noista neljästä.
 
Tänään sai halauksen pois muuttavalta naapurilta, joka on äiti kuudelle.
 
Halaus sinulle, joka olet äideistä parhain.
Halaus sinulle, jolla on parhain äiti.