Aamulehdessä oli juttu nukkekoti-rakentelijasta, tämän linkin myötä siis terveisiä S:n kummitukselle ja veljentyttärelleni L:lle! Itsekin olen haaveillut koko pienen ikäni nukkekodista ja siihen liittyvästä näpertelystä, mutta vielä se on haave vain. Nyt kyllä tuossa eteisen lattialla olisi yksi kenkälaatikko menossa pahvinkeräykseen, hmm. Kirppistalokin on "sisustettu" vasta lasten toimesta.
Ajatusten naputtelua. Arkisia, armaita tai harmaita ajatuksia ja kuvia elämästä ja ympärillä olevasta. Naputinaputinap...
maanantai 4. marraskuuta 2013
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Oma hetkeni
Se on nyt, kun kello meni yli puolen yön. Vain hetken istun tässä.
Katsoin Sillan ja irrotin vauvan rinnasta.
Tänään ei aurinko noussut eikä laskenut. Oli vain harmaata.
Kävelimme aamulla pitkän kävelylenkin sumussa.
Eilen kävimme konsertissa. Esikoinen istui eturivin soittajana ja voi, oli se hienoa. Muutama pikkuinen kappale ja soittajat ovat harjoitelleet vasta kaksi kuukautta.
Eilen myös nauroimme ja söimme, kiitos N ja P. Se teki hyvää.

perjantai 1. marraskuuta 2013
Marraskuun ensimmäinen
Lapset lyövät tahtipuikkoja päivisin. Kuvittelin, että neljännen kanssa käyn lounaalla tai kirpputoreilla isompien ollessa koulussa, vaan eipä ole minusta lattemammaa tullut. Vauva nukkuu pätkittäin ja teettää vaippahommia siihen tahtiin, että mieluummin pesen hänen peppuaan kotioloissa ja asioin lähikaupassa. Mies tarvitsee autoa työssään, joten ystävien luona vierailukin tuntuu bussitellen projektilta ja aika rajalliselta, kun ekaluokkalainen pääsee koulusta jo klo 12. Minusta on siis tullut KOTIäiti. Ei sitä silti täälläkään saa aikaiseksi niitä hyvin suunniteltuja tavaranraivaussessioita.
Leipominen on kivaa ajankulua, olen opetellut leipomaan leipää. Pyykkihommat ja siivoilu ottavat oman osansa ja lasten läksyissä avustaminen. Viikottainen satutunti ja sen järjestely vie ihmeen paljon aikaa sekin. Haa, pienet satutuntilaiset ovat alkaneet höpötellä ja vapautua, hommasta on tullut vastavuoroista.
Vauva on ihana meidän kaikkien mielestä! Nyt vain kolmatta viikkoa ihmetellään, mistä johtuvat pienen omituiset vatsaoireet. Tänä päivänä ryhdyn maidottomalle kuurille ja toivon, että se rauhoittaa vauvan ärtyneen mahan. Lapsillamme ei ole ollut vauvaikäisinä mitään yliherkkyyttä ruoka-aineita kohtaan, esikoisenkin raju pähkinäallergia todettiin vasta nelivuotiaana, mutta se seuraakin tyttöä loppuelämän. Samaan aikaan tyttö rupesi oireilemaan myös siitepölyistä.
Tällä viikolla tutustuin erääseen pieneen mieheen, oikeaan ihmemieheen, joiden kaltaisten takia toivonkin, että käytte TÄSSÄ OSOITTEESSA ja avaatte hiukan kukkaron nyörejä. Minäkin laitan keräykseen B&J -jäätelöpurkin verran.
Hyvää viikonloppua, sytytelkää kynttilöitä toisillenne ja tuolla jossain oleville.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)