Liikutuksia

Avioparia on kutsuttu molempien etunimillä.
Kun toinen lähtee, jää vain yksi nimi.
Ja ikävä.

Viikonloppuna saattelimme rakkaan ihmisen viimeiselle matkalleen.
Tapasin monta sukulaista pitkän ajan jälkeen.
Tunteet olivat ja ovat niin pinnassa, että on vaikeaa palautua arkeen.

Työmatkalla tämä laulu sai itkemään.

 

 

Tiedättekös, muistan taas vähän aikaa sen, että rakkaita on kutsuttava rakkaiksi ja halattavia on halattava nyt, kun he täällä ovat. Lempeitä, kauniita sanoja ei kannata säästää muistolauseisiin. 

Betonia ja syyskukkia

Pellon keskeltä, jonkun mutkan jälkeen löytyi talo ja sen iloiset asukkaat, musta kissa ja puutarha.

Kasvihuoneissa kasvoi pulleita chilejä, kurkkuja ja tomaatteja jos jonkin sorttisia sekä paljon kaikkea sellaista minkä nimeä en enää muista.

Valkoisia mansikoita ja sinisiä herneitä, paljon, paljon kukkia.
Ja sitten vielä herkkuja kauden kasviksista ja Me&i -kutsut.

Puutarhapäiväkö? Ravintolapäivä? Ei, ei vaan betonipäivä. Viisi vanhaa askartelijakaverusta ja betonimylläri. Monta ruukkua, laattaa ja kynttiläkippoa. Tuolla ne nyt kuivuvat parvekkeella.

Oi, kiitos!

Aika verraton

Hei! On mennyt aikaa viime kerrasta.

Yksi aloitti eskarin ja kaksi jatkoi tutulla koulutiellä. Aurinko tuli esiin.

Olen ottanut syksystä kaiken irti. Olen palannut töihin ja tykännyt siitä. Olen kai tullut tiettyyn ikään tai sitten lapset ovat tulleet siihen ikään, että tajuan tämän elämänvaiheen olevan pian ohi. Olen istunut sohvalle katsomaan lastenohjelmia työpäivän jälkeen ja pelannut sikapalloa omien ja naapuruston lasten kanssa. Olen yrittänyt olla sanomatta: "Äiti ei nyt ehdi."  Olemme soudelleet ja katselleet kuikkia järvellä ja syöneet vattuja takapihan pusikossa. Olen istunut hiekkalaatikon reunalla ja katsellut 5- ja 7-vuotiaitani lapiohommissa. Kirjastossakin olemme taas käyneet, kantaneet iltasatukirjoja kotiin.

Lapset viettävät paljon aikaa ystäviensä kanssa, myös pikkumies, joka sai eskarikaverin vastapäisen oven takaa.

Elokuu on ollut ystävällinen.

Tämän Pikku-Hukan myötä toivon urheutta ja onnea kahdelle tärkeälle, uudelle esikoululaiselle, muuan seiskaluokkalaiselle ja parille ystävälleni uuteen työhön ja meille kaikille arjen sankareille.

Syksytystä

Kyllä se nyt on vain niin, että tälle kesälle on sanottava: paipai.
Vai oliko se kesä paljon muuta kuin käymässä.

Talon nurkalta, pensaan alta hyppi eilen esiin punarintainen lintu, joka minut nähdessään kääntyi kannoillaan ja hyppi takaisin pensaaseen. Se oli vähän kuin tämä kesä.

Koivunsiemenet pöllyävät tuulen mukana parvekkeen ovesta sisään, pihlajat punertavat ja katuliidut vetelevät viimeisiään. Nurmikolle oli aivan salaa noussut leveälakkinen kärpässieni.

Tänään on keitetty kalakeittoa ja paistettu vohveleita lapsille ja heidän kavereilleen.
Huomenna on laitettava herätyskello soimaan ja lähdettävä töihin. Yöt ovat niin pimeitä, että mörötkin kompastuvat tuolin jalkoihin.

Simpukankuoret kulhossa muistuttavat kesästä.
Ystävä toi lämpimän mustikkapiirakan. Se nautitaan viimeiseksi lomaehtoolliseksi.

Pihlajanmarjat pääsevät kansikuvaksi, koska ne ovat yksi kauneimmista asioista luonnossa ja oranssi antaa voimaa.

Linnareissulla

Kiitos seurasta kiven sisässä rakkaat ihmiset ja hyvää kotimatkaa!

Ja Niinalle: Paljon, paljon onnea syntymäpäiväsi johdosta! Ihan vähän aikaa sitten me vielä juoksentelimme tuolla linnan puistossa ja nyt jo täytellään vuosia, peräkanaa.