tiistai 30. syyskuuta 2014

Pitäisi muistaa...

...olla kiitollinen, vaikka se työpäivän jälkeen vain istuukin sohvalla Vareksen tai Tex Willerin kanssa.

...olla kiitollinen, vaikka se saakin lenkkipolulla raivarin, kun potkulaudan pyörät jumittavat kuusenneulasista.

...olla kiitollinen, vaikka sillä on vakavia muistiongelmia kotiintuloaikojen suhteen ja vaikka se  nukahtaa joka aamu uudelleen herätyksen jälkeen.

... olla kiitollinen, vaikka se lausuukin R:n amerikkalaisittain parivuotisen puheterapeutilla ramppaamisen jälkeen. Murrrrr!

... olla kiitollinen, vaikka se ei vieläkään osoita sormellaan lamppua tai äitiä niitä kysyttäessä.

Entä minä sitten? Se ei ole käynyt kampaajalla moneen kuukauteen ja näyttää hirveältä. Se nukkuu liian vähän ja näyttää hirveältä. Se on taas myynyt kirpputorilla suuren määrän ylimääräistä tavaraa, mutta tuskailee edelleen kaiken turhuuden keskellä ja näyttää hirveältä.

On meillä ihana perhe ja rakas koti! Olen kiitollinen!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Potkitut


Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun pojat potkivat kukkapenkkini vieressä kasvaneet kärpässienet hajalle. Olin menossa kuvaamaan ne, kun flunssa antaa periksi. Ei tarvitse enää. Ne sienet eivät enää kasva.

Hyvät pienten lasten vanhemmat! Tehkää lapsillenne ja kanssaeläjille se palvelus, ettette opeta potkimaan myrkkysieniä. Kengät vain likaantuvat ja alkavat haista kauhealta. Kaikenlaiset sienet ovat hirmuisen kauniita ja joku matonen saattaisi hotkaista sellaisen lounaakseen.

Ei kaikkien tarvitse olla viiden tähden sieniä ansaitakseen hyvän elämän.

Tällaista täällä. Positiivisuus on jossain!

Ei ole kuvaa sienistä siis, laitan jotain muuta aiheeseen sopimatonta.