Esikoistyttäreni ottaa ilmaa siipiensä alle. Se kävelee ystävänsä kanssa kiertelemään Ikean huonekaluosastolle ja on makutuomarina vaatekaupoissa, osaa sanoa ravintolassa, että hampurilaisessa saisi olla vain ketsuppia ja majoneesia.
Olen ylpeä. Näin on tarkoitettukin. Tyttö täyttää ensi viikolla 11 vuotta.
Minä puolestani olen ajatellut omaa äitiäni ja lapsuuden Lapin reissuja. Niihin liittyvät varmasti ne onnellisimmat muistot. Hiihdin aikuisten perässä kymmeniä kilometrejä, äiti kannusti jaksamaan, kaiveli taskuistaan suklaarusinoita ja sanoi: "Ison ylämäen jälkeen tulee aina pitkä liuku ja saa huilata."
Esikoisen kanssa tänään hiihdellessäni kerroin, miten Lapissa hiihdimme umpihankia pitkin tunturien huipuille ja laskimme sitten puiden lomitse alas. Välillä joku humpsahti hankeen ja muut saivat nauraa. Sain kasvaa ihanien, huumorintajuisten aikuisten seurassa. Kiitos äiti ja kummit. Kiitos isä ja eno siellä jossain.
Olemme tosiaan hiihdelleet omankin perheen kanssa eilen ja tänään. Ihan pikkuisen lenkin, sen verran, että lapset ovat jaksaneet pysyä hyväntuulisina ja omat posket ovat punoittaneet loppupäivän.
Eilen metsässä visersivät linnut. Tänään satoi suut ja silmät täyteen lunta. Pikkumies laski sitä suurinta mäkeä ja lauloi: "Poika on tullut kotiin."
PS Olen tainnut menettää luottamukseni talitintteihin.
En ole mikään suuri talvi-ihminen, mutta tämä kuulosti kyllä ihanalta! Näin jo sieluni silmin nuo lumiset talvimaisemat ja hanget ja hiihtäjät siellä jossain. Ehkä minäkin kaivan vielä sukset esiin, kun tuo meidän pikkuinen tulee hiihtoikään. :-)
VastaaPoistaOn se aika ihanaa, suosittelen. Hiljaisessa metsässä on hyvä olla ja tuntea onnistumisen riemua, kun hiihtoilo tarttuu lapsiinkin.
VastaaPoista