perjantai 9. elokuuta 2013

Elokuun juhlaa

Tänne kuuluu nopeasti kuluvia päiviä ja hiukan katkonaisia öitä.
Vauva kasvaa ja voi hyvin. Isommilla alkaa ajatukset karkailla jo koulunpenkille.

Meillä oli ristiäiset lauantaina ja kaikki kutsutut pääsivät paikalle. Päivä oli taas varsin tunteikas ja ihana. Teimme kaikki juhlatarjottavat itse, vaikkakin kummityttöni leipoi siskonlasten kanssa lusikkaleivät ja äitini leipoi tanskalaisia viinereitä.

Tarjoilut olivat salaattipainotteisia: perunasalaattia, broileri-salaattia ja marinoituja kesäkurpitsoja. Mies pyöritteli lihapullat. Juhlapäivän aamuna leivoin sämpylöitä ja saaristolaisleivät tein pari päivää aikaisemmin maustumaan. Kakku oli mansikka-mascarponekakku marttojen ohjeella, mmm.
Kalamiehen pojan ristiäisissä syötiin myös salmiakkikaloja ja sinireunaisia sydäntikkareita.

Pojan nimen mietintä oli taas kerran hankalaa. Päädyimme kuitenkin nimeen, jota ajateltiin jo esikoista odotellessa. Toinen nimi tulee miehen vaarilta. Kriteerit nimen valinnalle perheessämme ovat R-kirjain ja perinteikkyys sekä sopivuus sisarusten nimien kanssa. Nimi on kantajansa näköinen, mutta vielä en osaa sitä oikein käyttää, vaan kutsun vauvaa vauvaksi ja muruksi.

Pappi kutsui ristiäisiä sylipäiväksi. Meidänkin nukkuva päivänsankarimme kiersi sylistä syliin. Lämpimiä ne sylit olivatkin, kun päivä oli niin aurinkoinen ja helteinen. Pojallakin oli kastemekon alla paljaat varpaat.






2 kommenttia:

  1. Onnea vauvalle nimestä, vaikka et sitä julkaissutkaan.
    Kaikkea hyvää teille ja jaksamista. t Riitta

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja tervetuloa meillä käymään, kun kaupunki kutkuttaa...

    VastaaPoista