lauantai 25. helmikuuta 2012

Sairas lomalla

Hiihtoloma alkoi ja keskimmäinen tuli oitis kipeäksi.
Viikonlopun vieraat hälytettiin jäämään koteihinsa. Ketään ei tarvinnut käskeä.
Korkea kuume, päänsärky, köhinä ja pahoinvointi. Vaikuttaa influenssalta, vai mitä?

Lomasuunnitelmamme eivät olleet kummoiset, mutta nyt nekin ajatukset on unohdettu.
Hoidetaan nyt ensin tyttö kuntoon mehulla ja mehujäällä ja jännätään kuka on seuraava potilas.
Olen suoraan sanoen harmissani. Edelliset kaksi viikkoa on paranneltu pikkumiestä, joten koti on tullut tutuksi.

Kävin tuulettamassa päätäni kummallisessa kaupassa ja ostin hienoja muffinssi- ja karamellivuokia ja hollantilaisia siirappivohveleita, joiden kaltaisia teini-iässä mussutin. Olen niitä vuosikaudet kaipaillut ja nyt kun löysin oli pakko syödä jo autossa ensimmäinen.

Lasten elämää piristi eilen saapunut Portugalin paketti, jossa oli mm. tuo kaulanauha. Ihania juttuja, kiitos M & muruset!





PS Kinder-yllätyksinä saattaa nyt olla Barbapapoja. Hirrrrveen koukuttavaa, luulen.

torstai 23. helmikuuta 2012

Saako olla mehua vai limsaa?

Esikoisen, sen kymmenvuotiaan synttärikemut siirtyivät viime viikolta tälle torstaille.

Nyt on kymmenen lapsen voimalla syöty kotihampurilaisia, marenkeja, popcorneja, karkkeja ja kaneliässiä sekä suklainen Herra Hakkarainen, pikkumies myös palan kynttilää. Koti oli siivottu, sitten sotkettu ja nyt taas järjestetty. Poskiin maalattiin uusilla kasvomaaleilla perhosia, kissoja, sydämiä ja heppoja. Tästä lähin lastenjuhlat juhlitaan kyllä viikonloppuisin, työpäivän jälkeen homma tuntuu aika rutistukselta ja ilta on kovin lyhyt.

Tyttö on onnellinen hyvistä ystävistään ja lahjoistaan. Äitikällä puhti pois ja sylissä oma kulhollinen Raffeleita. Keskimmäinen nukkuu sikeästi heitettyään monta, monta kärrynpyörää.










Ongintaa esikoinen ei juhlilleen enää halunnut, se on kuulemma aika lapsellista. Sama tyttö sai Baby Bornin 2-vuotislahjakseen, vuodet tuo Elli on ollut käyttämättömänä, mutta nyt se on kaivettu esiin, puettu ennen kouluun lähtöä, otettu mukaan ulos, kauppareissulle ja tyttökerhoon, ja iltaisin peitelty omaan pieneen sänkyynsä.

Huomenna jatkuu leivontailtamat. Viikonloppuna tulee lisää synttärivieraita, vähän isompia. Ja se on ihanaa se!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Laskiainen

Aikas perinteistä laskiaisen viettoa täällä.

Omassa pihassa on mäki ja komea lumitunneli.
Ja lunta tulee koko ajan vaan lisää ja lisää. Kola ja lapio ovat kuntoiluvälineistä parhaat.

Ruoka on tullut tölkistä. Lounaaksi tonnikalapastaa ja illalliseksi hernekeittoa. Ihanaa, että Jalostaja on palannut noihin kauniisiin, perinteisiin tölkkeihin. Pullat eivät tulleet tölkistä. Esikoinen teki taikinan, tarvitsi vain tarkennusta mitoissa. Keskimmäinen pyörittelee jo hienot pullat, pikkumies tekisi etanoita ja lättyjä.

Kaiken syömisen ja ulkoilun lomassa lapset ovat piirtäneet ja maalanneet. Minä kokeilin tärkätä pari pitsiliinaa sokerivedellä koreiksi. Tuo vanha liina imi sokerivettä niin hyvin, että tulos on ihan ok. Uudempi liina ei edes kastunut kunnolla, joten se taitaa päätyä takaisin alkuperäiseen tehtäväänsä pöytäliinaksi. Sain pestä keittiön lattian tuon askartelun jälkeen. Vaikka kuinka olin varovainen oli joka puolella sokeritahnaa.









torstai 16. helmikuuta 2012

Kymmenen!

Minun tyttöni, esikoisemme. Tänään! Voi rakas!

Minua se vähän itkettää. Minne ihmeeseen on kymmenen vuotta mennyt niin nopeasti? Menin sanattomaksi, kun illalla yritin raapustaa onnittelukorttia. Lopulta sain kirjoitettua "Onnea, onnea, onnea!", sillä sitä toivon. Tyttö itsekin olisi mielellään vielä 9-vuotias, hetken.

Vielä halusit synttärilahjaksi lelun, se on lohdullista. Playmobilin eläintarhan klinikka jäi puoliavattuna sängyn päälle odottamaan koulusta tuloa. Synttärihippalot jouduttiin siirtämään, koska huushollissa jyllää vatsatauti, mutta se ei sinua haittaa. Sopeutuvainen, mutkaton tyttö.
Illalla paistetaan kyllä lättyjä!

Sinusta on tullut:
nätti, lukutoukka, taitava piirtäjä, huumorintajuinen, haaveilija, eläinrakas, Aku Ankka -tietäjä, isosisko, allerginen, silmälasipäinen, paksuhiuksinen, ohutsorminen, paras kaveri ja paljon muuta, mikä aina silloin tällöin tulee yllätyksenä eteen.

Sinä et pidä:
pinkistä, lilasta, vesimelonista, veren näkemisestä, ylenmääräisestä halimisesta ja sylittelystä, villapaidoista, korvakoruista, lääkkeen nielaisemisesta ja matalista tyynyistä.

Sinä haaveilet:
koirasta, matkasta Portugaliin ja lottovoitosta.

Onnea!






 

tiistai 14. helmikuuta 2012

♥ Ystävä ♥


Jos joku ihmettelee, niin aamupäivällä tarjosin täällä suklaata. Kameraa selatessani löysin kuitenkin tuon riisimurosydämen, jonka nappasin jo ajat sitten teitä ajatellen.

Hyvää illan jatkoa, pitäkää huolta toisistanne!







maanantai 13. helmikuuta 2012

Mummoralli

Katsokaa nyt, mitä löysin taloyhtiön kierrätyshyllystä!
Mummot, jotka rientävät kilpaa rollaattoreineen!
Eläköön naapurit, jotka luopuvat turhasta!


Vaatetusta

Pari viikkoa sitten leivoin mustikkakukkoa, mutakakkua ja tomaattipiirasta ja kutsuin kodin täyteen ihania naisia lapsineen tai ilman. Monet niistä lapsista ovat tuttuja kerhoista ja hiekkalaatikolta, jo ihan pienen pienestä. Nyt kaikki ovat kasvaneet suhteellisen isoiksi, höh.

Olen tykästynyt Me&i -vaatteisiin jo ennen niiden rantautumista Suomeen. Kokohaitari on laaja. Pian 10-vuotiaskin saa yllensä värejä ja iloisia kuvioita. Me kun tykätään iloisista väreistä ja hassuista eläimistä. Vielä kun vaate kestää kierrätystäkin niin mikäs siinä...

Tuo svetaritakki on pikkumiehelle aivan ehdoton ja marsupaitoja olisin halunnut meille useammankin, myös itselleni ;)
Punaista puputunikaa odotamme vielä, mutta tässä vähän viitettä "Ruottin paketista".

Omat vaatteet ovat jo pyykissä, joten lainasin kuvat Me&i -sivuilta, jossa (vinkvink) menossa arvonta, josta syystä minäkin kirjoittelin tämän jutun.