Lokaa

Lokakuu tuntuu ja näyttää niin kovin lokakuulta nyt.
Koitan rämpiä sen yli.

Pieni ja hento

Kävellen

Työpäivän jälkeen ajoinkin auton kotipihaan ja kävelin hakemaan pikkuväen iltapäiväkerhosta ja päiväkodista.

Kävelimme kivien ja kantojen kautta, leikimme vähän vuorenpeikkoa, löysimme karahkalinnun, jota ei voinutkaan jättää metsään. Näimme kavereita ja karvarouskuja. Yksi meistä osui koirankakkaan, mutta se oli kaikkea muuta kuin kivaa ja rentouttavaa.

Joskus on näköjään tervettä poiketa rutiinista ja unohtaa kiire. Sain punaiset posket ja tunnin keskimmäisen ja pikkumiehen seurassa.
Joskus on pakko uhmata kiirettä ettei muutu harmaaksi ja vihaiseksi.

Aurinko pysytteli pilvien edessä koko päivän, hyvä Arska!!!
Ootko muuten huomannut, että taivaalla näkyy jo tähtiä?

Kaupunki

Aurinko paistoi, mutta me emme menneet metsään. Oho!
Me menimme kaupunkiin, joka täytti 232 vuotta.

Tehtaanpiippujen ja punaisien tiilien kaupunki.
Museokaupunki.
Näkötornikaupunki.
Järvien ja kosken kaupunki.
Kotikaupunki.

Museokeskus Vapriikin luonnontieteellinen museo on pieni, mutta ei ollenkaan pöllömpi.
Leikin aika -näyttelyn kuvista tuli vinkeän värisiä.
Punertava kuva 60-luvun lelulaatikosta on osoitettu siskolleni ja veljelleni, siellä on varmaan jotain tuttua.
Kenkämuseossa minua viehättää eniten näyttelyvitriinien taustatapetit.

Kuvia napsittu mm. täältä



Puista

Meidän pihassa

lehdet leikkivät tuulessa,

lapset leikkivät puussa.

En tiennyt ennen eilistä, että matojen maanpinnalle jättämät multakakkareet tuntuvat ihan muovailuvahalta. Nyt tiedän, koska esikoiseni kertoi.

Kotona

Ollaan oltu kotona, hoideltu vatsatautista ja ihmetelty miten viikot ja kuukaudet vaihtuvat yhtenään.
Olen kuulustellut englannin sanoja, imuroinut, kurkkinut ikkunasta ohi kulkevia ja pyykännyt punaista, valkoista ja mustaa.
Ostin eilen lähikaupasta lapsille uudet tussit ja niillähän on sitten piirretty, mahdottomasti.

Lapset, nyt lähdetään ulos!!

Lätkässä kärpässieniin

Soimatut, parjatut, haukutut, potkitut.
Myrkylliset, vaaralliset kärpässienet.

Kauniita ne ovat ja niin hirveän ihania, että joka ikinen piti sunnuntain kauppareissulla kuvata.

Taidan olla suoraan sanoen aivan koukussa näihin punalakkisiin, sillä mun oli ihan pakko lisätä tänne nämä meidän pihasta, tänään perjantaina bongatut pahikset. Naapureilla oli varmaan hauskaa, kun kyykistelin nurmikon reunassa onnellinen virne naamalla.

Kärpässienet kasvavat hurjaa vauhtia, työntyvät ensin maasta niin, että multa möyhenee, ovat aluksi pieniä ja pyöreitä ja muuttuvat sitten isoiksi ja leveälakkisiksi, sellaisiksi, joiden alle voi hiiri mennä sadetta pitämään.

Sienet ovat jotenkin inhimillisiä töröttäessään tuolla nurmikolla. Jotkut viihtyvät itsekseen, toiset seisovat vieretysten tai porukassa, joku lymyilee heinikossa ja toinen seisoo rohkeasti ihan parkkipaikan reunassa. Tuo viimeisen kuvan kolmikko on aivan kuin meidän lapset poseeraamassa kameralle.

Mutta tässä kaikki kärpässienistä, tällä erää. Yritän keksiä jotain muutakin puheenaihetta.