Tapanin ulkoilut

24.

Olemme päässeet perille jouluun. Lunta satelee hiljalleen ja maa on valkoinen.
Riisipuuro on valmis ja me naiset lähdemme saunaan.

Kaikki on hyvin, juuri nyt, tällä hetkellä eikä mikään muu ole tärkeää.

Hyvää, kaunista joulua ja lämmintä mieltä!

23.

 

 

Tonttu

 

Pakkasyö on, ja leiskuen

pohja loimuja viskoo.

Kansa kartanon hiljaisen

yösydänuntaan kiskoo.

Ääneti kuu käy kulkuaan,

puissa lunta on valkeanaan,

kattojen päällä on lunta.

Tonttu ei vaan saa unta.

Ladosta tulee, hankeen jää

harmaana uksen suuhun,

vanhaan tapaansa tirkistää

kohti taivasta kuuhun;

katsoo metsää, min hongat on

tuulensuojana kartanon,

miettivi suuntaan sataan

ainaista ongelmataan.

Partaa sivellen aprikoi,

puistaa päätä ja hasta –

tätä ymmärtää ei voi,

»ei, tää pulma on vasta;» –

heittää tapaansa järkevään

taas jo pois nämä vaivat pään,

lähtee toimiin ja työhön,

lähtee puuhiinsa yöhön.

Aitat ja puodit tarkastain,

lukkoja koittaa nytkyin, –

lehmät ne lehdoista näkee vain

unta kahleissa kytkyin;

suitset ja siimat ei selkään soi

ruunan, mi myöskin unelmoi:

torkkuen vasten seinää,

haassa se puree heinää. –

Lammasten luo käy karsinaan,

makuulla tapaa ne ukko;

kanat jo katsoo, pienallaan

istuu ylinnä kukko;

kopissa Vahti hyvin voi,

herää ja häntää liehakoi,

tonttu harmajanuttu

Vahdille kyllä on tuttu.

Puikkii ukko jo tupahan,

siellä on isäntäväki,

tontulle arvoa antavan

näiden jo aikaa näki;

varpain hiipivi lasten luo,

nähdäkseen sulot pienet nuo,

ken sitä kummeksis juuri:

hälle se riemu on suuri.

Isän ja pojan on nähnyt hän

puhki polvien monten

nukkuvan lasna; mut mistähän

tie oli avutonten?

Polvet polvien tietämiin

nousi, vanheni, läks, – mihin niin?

Ongelma, josta halaa

selkoa, noin taas palaa!

Latoon, parvelle pyrkii vaan,

siellä hän pitää majaa:

pääskyn naapuri suovallaan

on liki räystään rajaa;

vaikka pääsky nyt poissa on,

keväällä tuoksuun tuomiston

kyllä se saapuu varmaan

seurassa puolison armaan.

Silloin aina se sirkuttaa

monta muistoa tieltä,

ei toki tunne ongelmaa,

näin joka kiusaa mieltä.

Seinän raosta loistaa kuu,

ukon partahan kumottuu,

liikkuu parta ja hulmaa,

tonttu se miettii pulmaa.

Vaiti metsä on, alla jään

kaikki elämä makaa,

koski kuohuvi yksinään,

humuten metsän takaa.

Tonttu puoleksi unissaan

ajan virtaa on kuulevinaan,

tuumii, minne se vienee,

missä sen lähde lienee.

Pakkasyö on, ja leiskuen

pohja loimuja viskoo.

Kansa kartanon hiljaisen

aamuhun unta kiskoo.

Ääneti kuu käy laskemaan,

puissa lunta on valkeanaan,

kattojen päällä on lunta.

Tonttu ei vaan saa unta.

-Viktor Rydberg-

 

Ainakin kerran joulussa tämä laulu on laulettava läpi ja sitten hengästyttää.

 

Yksi yö aattoon. Yksi.

22.

Pikaluukku ehtii juuri ja juuri tämän vuorokauden puolelle:

Päivä on ollut työn- ja samalla ilontäyteinen. Lattioiden moppaamisen ohessa kolahti postiluukku ja sairaalasta tuli kirje, jossa todettiin, että kuopuksella ei ole poikkeavuuksia kromosomistossa eikä Fragile-x -kokeessa. Iso helpotus!

Nukkekotiystävältäni tuli kortti, ei jouluinen vaan onnellinen. Se kuvastaa päivän tunnelmaa, vaikka aina siivotessani olen hiukan pahantuulinen, periaatteessa.

 

Kaksi yötä, lapset ovat odottavaisempia kuin koskaan ennen.

21.

Lapset nukkuvat nyt. Otan kupin jouluteetä, jota sain M:lta ja piparirasiasta kuusen ja kultaisen noutajan. Rasiasta näkyy pohja, huomenna tehdään siis uusi taikina.

Voin sanoa, että taidamme onnistua ottamaan joulujärjestelyt löysästi. Tänään ehdittiin kävellen ruokakauppaan ja ostettiin jääkaappi täyteen edullisia juureksia, nyt on porkkanalaatikko valmiina. Porkkanoita söimme myös päivälliseksi, kun mies paistoi niistä pihvejä.
Juoksimme myös miekkosen ja kuopuksen kanssa viimeisille lahjaostoksille. Huh, paljon kansaa!

Lapset koristelivat illalla kuusen ja alaoksilla roikkuu vain pehmeitä, kestäviä koristeita, sillä pikkuveli on vaarallinen.

Suurin osa perheestä on ottanut tänään rennosti ja istunut tv:n ääressä jalat suorana. Niin sitä pitää!

 

Huomasin, että kuusessamme on aika monta lintua ja kärpässientä.

19. ja 20.

Anteeksi, anteeksi, olen pahoillani. Hyppäsin eilisen luukun yli, kun en sitten millään ehtinyt.

Täällä laiteltiin ja juhlittiin kymppisynttäreitä. H. on syntynyt 18. päivä ja joka vuosi kaverijuhlat on järjestetty, vaikka joulu onkin lähellä. Tarjottavina oli mm. pikkuisia 1/4-joulutorttuja ja ohjelmassa pöllökorujen askartelua sekä tietokilpailua ja päivänsankarin suosikki - adjektiivi-kertomus, jossa kaikki oli varsin limaista ja kakkamaista (hehehehhhheeeeh, sanoi yleisö).

Tämä päivä onkin aloitettu juhlavissa merkeissä koulun joulujuhlassa. Koulussamme on suuri sali, johon kaikki halukkaat mahtuvat ja täten ohjlemaan kuuluu aina perinteiset esitykset Enkeli taivaineen ja evankeliumeineen, sekä joulu-rap. Tänä vuonna evankeliumi kerrottiin aasin näkökulmasta. <3 Olemme asuneet tällä alueella jo vuodesta -97 ja lapsiamme on kolmella luokalla, joten kuulumisten vaihto lukuisten tuttavien kanssa kuuluu asiaan. Joulujuhla tuo joulumielen.

Olohuoneessa tuoksuu jo kuusi. Se olisi kaunis alastomanakin.

Mies lähti lenkille ja kysyin: "Mitä täällä nyt olisi ihan pakko tehdä, että joulu tulisi?"
Mies: "Jotkut pallot voisi laittaa ikkunaan."

Menen etsimään palloja. Älkää te muut näännyttäkö itseänne lanttulaatikoiden huuruihin ja imurin kanssa riehumiseen.

18.

Joulukortit on askarreltu ja lähetetty, ainoastaan pari käteen annettavaa tuossa vielä lipaston päällä odottaa. Materiaaleina tänä vuonna vanhat tapetit, värikkäät käsintehdyt sekä scrap-paperit, vähän pitsinauhaa ja valmiiksi stanssattuja kuvioita. Sydämiä ja poroja, kaksi kestohittiä.

Näetkös kuvassa myhäilevän oranssin tontun. Se tuli mukaani Perobasta, jossa kummitytön kanssa lauantaina pyörähdin. Maanantaina tonttu kömpi ulos lasten joulukaapista.