lauantai 20. joulukuuta 2014

19. ja 20.



Anteeksi, anteeksi, olen pahoillani. Hyppäsin eilisen luukun yli, kun en sitten millään ehtinyt.

Täällä laiteltiin ja juhlittiin kymppisynttäreitä. H. on syntynyt 18. päivä ja joka vuosi kaverijuhlat on järjestetty, vaikka joulu onkin lähellä. Tarjottavina oli mm. pikkuisia 1/4-joulutorttuja ja ohjelmassa pöllökorujen askartelua sekä tietokilpailua ja päivänsankarin suosikki - adjektiivi-kertomus, jossa kaikki oli varsin limaista ja kakkamaista (hehehehhhheeeeh, sanoi yleisö).

Tämä päivä onkin aloitettu juhlavissa merkeissä koulun joulujuhlassa. Koulussamme on suuri sali, johon kaikki halukkaat mahtuvat ja täten ohjlemaan kuuluu aina perinteiset esitykset Enkeli taivaineen ja evankeliumeineen, sekä joulu-rap. Tänä vuonna evankeliumi kerrottiin aasin näkökulmasta. <3 Olemme asuneet tällä alueella jo vuodesta -97 ja lapsiamme on kolmella luokalla, joten kuulumisten vaihto lukuisten tuttavien kanssa kuuluu asiaan. Joulujuhla tuo joulumielen.

Olohuoneessa tuoksuu jo kuusi. Se olisi kaunis alastomanakin.


Mies lähti lenkille ja kysyin: "Mitä täällä nyt olisi ihan pakko tehdä, että joulu tulisi?"
Mies: "Jotkut pallot voisi laittaa ikkunaan."

Menen etsimään palloja. Älkää te muut näännyttäkö itseänne lanttulaatikoiden huuruihin ja imurin kanssa riehumiseen.

2 kommenttia:

  1. Sulla on ollut kiva kalenteri.
    Oikein hyvää Joulua sinne!
    t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ensi vuonna vielä kivempi ja iloisempi, toivon ma. Hyvää, levollista joulua teillekin!

      Poista