Mulla on aivan kauhean kova marsukuume!
Kyllä, aikuisella naisella.
Vauva-, matka- tai talokuumeen vielä jotenkin ymmärtäisi, mutta minäpä haluankin marsun. Kuikuttavan, pehmeän ja haisevan jyrsijän. Voi, pientä...
Meillä on kolme muutakin, jotka olisivat valmiita marsuelämään, mutta tuo yksi, suurin kaikista, inhoaa marsuja (ei se oikeasti inhoa, kunhan sanoo).
Minulla on seitsemän vuotta marsukokemusta. Tiedän, että sen häkki pitää siivota, sitä pitää juoksuttaa ja halata. Tiedän, mitä sille voi syöttää ja kynnetkin pitää leikata. Marsut maksavat ja häkit vasta maksavatkin, ja voi miten kalliita kaikki ruokakupit ja juomapullotkin ovat ja puru. Kalliiksi tulisi, jep. Siitä on vaivaa, jep.
Sitä ei voi jättää yksin ja lähteä matkalle. Jep. Siinä se tuli, merkittävä lause, jonka suurin kaikista aina lausuu.
Eipä ole kuvaakaan tähän juttuun, kun marsulainen puuttuu.
Hei, kuva kuitenkin. Esikoinen lainasi Mursumarsuaan, joka onkin varsin helppohoitoinen kaveri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti