torstai 5. joulukuuta 2013

Hitaasti kohti joulua

Kalenterin lehti kääntyi taas. Marraskuu menee aina nopeasti.

Olen päättänyt tehdä jouluvalmisteluja hissun kissun. Pari joulua on mennyt sairastellessa ja luulen sen johtuneen siivoamisesta, leipomisesta ja stressistä, jonka olen aivan itse itselleni aiheuttanut. Nyt olen päättänyt, että meillä ei jouluna syödä loputtomia annoksia jouluruokaa, vaan tehdään sellaista, mikä kaikille maistuu eikä kaikkea ollenkaan samalle aterialle. En aio keittää lanttuja yömyöhällä, vaan levätä. Hyvä ruoka on tuoretta ja vaihtelevaa, ei usean päivän ajan lämmitettyä. Luin vielä äskettäin jonkun viisaan ajatuksen siitä, että joulunalusviikkoina kannattaa syödä edullista ruokaa. Mekin siis paistoimme lättyjä, keitimme soppaa. Niin aina.

Esikoinen haluaa perunalaatikkoa, ostetaan sitä siis pieni rasia.
H:n mieleen on maksalaatikko, se Saarioisten.
M pitää kalasta ja haluaa pöytään currysilakoita.
Minä himoitsen kalaa myös sekä juustoja kynttilän valossa.
Anoppi leikkasi palan kinkusta mukaamme.
Punajuuret, perunat ja lantut paistetaan uunissa.
Leivotaan piparit, Vilhelmiinat ja tehdään kakku, viikunoista ehkä, jos se yksi resepti vielä löytyy. Onko joku muukin nähnyt juuri jossain lehdessä "sen" reseptin, muttei nyt muista, mikä lehti oli kyseessä?

Tehdään ruokaa yhdessä, kun minnekään ei tarvitse kiirehtiä ja sen verran, että mitään ei jää pois heitettäväksi.

Kuulostaako hyvältä suunnitelmalta? Kerron joulun jälkeen kuinka homma oikeasti meni.

Viikonloppuna seisoin anoppilan autotallin takana ja katselin niska vinossa tähtitaivasta. En ymmärrä avaruudesta yhtään mitään. Joku valo siellä hoippui puolelta toiselle läpi taivaankannen, saattoi olla UFO tai sitten jotain aivan muuta. Valtavan kaunis se taivas oli.

M asetteli kännykän videokameraa joulukaapin eteen napatakseen kiinni sen tontun, joka tuonee taas ensi yönä oven taakse pienen yllätyksen. Se tonttu toi muuten esikoiselle pikkulasten hammastahnaa. Hölmö tonttu!

Hyvää joulukuuta! Ottakaa iisisti!

2 kommenttia:

  1. vinkki: perunalaatikko ainekset kuulemma löytyvät kaupan pakastealtaasta ja hyvää tulee. Itse en ole testannut.
    Rauhallisesti on täälläkin otettu jouluvalmistelut. Saarioisten lanttuloota pakkasessa on ainoa mitä on hankittu. Kakkuja pikkuleipiä ja torttuja ei oo näkynyt,vielä. Kynttilöitä ja lyhtyja on, samoin lapsenlapsien joulukaappi on tehty. Rauhallista Joulun odotusta sinnepäin t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilöitä on poltettu täälläkin, vain adventtikynttelikkö ei muista tulla kaapista. Joulukorttien askartelu/kirjoitus jää näköjään taas viime tinkaan. Jokunen paketti on hankittu ja joulutähti kuivuu pöydällä, silakat on sentään pakkasessa. Hei, tuo pakasteperunaloota etsitäänkin kaupasta, tulisi varmaan hyvä tuoksu kotiin, kiitos vinkistä. Ihanaa joulunalusaikaa Riittaseni!

      Poista