lauantai 29. maaliskuuta 2014

Viikon parhaat

1. Ystävät, jotka tulivat ja menivät ja ovat taas tervetulleita.

2. Metsäretki pitkästä aikaa. Sitä haluaisi ajatella, että vauvan kanssa voi tehdä kaikkea ja mennä kaikkialle, mutta syksyinen ja talvinen metsä on kyllä sellainen paikka, jossa rintaruokinnalla olevan vaippapöksyn hoitaminen ei vain onnistu. Nyt on vauva sen verran isompi ja eväät kulkevat purkissa, joten pakkasimme selkä- sekä rintarepun ja kävimme paistamassa makkarat. Kevätaurinko teki vauvan posket punaisiksi. Retkeilyä olen ikävöinyt.

3. Tulppaanikimppu, jonka sain siltä yhdeltä ystäväiseltä. Kiitos M!

4. Lapsi, joka vuosien jälkeen maistelee taas "kiellettyjä" herkkujaan. Pähkinäallergia on todettu pelättyä lievemmäksi ja aika paljon on ruokavalio laajentunut. Meillä ei ole juurikaan kaupan herkkuja viime vuosina ostettu, ei kahviloissa eikä varsinkaan jäätelöllä käyty. Elämänlaatu parantui kummasti, kun pullan syöminen ei ole enää hengenvaarallista.


 
 

1 kommentti:

  1. No niin! heti kun ei poikkee, on tullut vaikka kuinka monta postausta. Kävin tuolla Pienemmän napittajan puolellakin,varmaan mukava harrastus. Mukavia päiviä t Riitta

    VastaaPoista