lauantai 17. toukokuuta 2014

Pieni aika

Oma aikani alkaa klo 23.28. Mitähän kivaa sitä oikein tekisi?

Voisin puhua säästä, että se on ollut aivan ihana ja kesäinen.
Voisin kertoa, että olemme grillanneet ja syöneet jäätelöä pihakeinussa.
Voisin sanoa, että nyt alkoi kolmannella kevätflunssa, kaksi lasta ja kaksi viikkoa ko. tautia takana.
Voisin näyttää teille kuvan keskiviikkoisesta pinaattikeittokaverista, joka nauratti minua ja poikaa.
Voisin myös retostella siivonneeni kaksi keittön laatikkoa, mutta se ei ole paljon se. Siivoan lisää joku päivä ja retostelen vasta sitten.
Voisin kertoa kaipaavani pois muuttanutta yläkerran perhettä. Tämä hiljaisuus on outoa, vähän yksinäistä.
Voisin tämän oman ajan aluksi viedä vauvan omaan sänkyyn jatkamaan unia. Sylissä nukutettava kuopus, lellivauva.

Haukotuttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti