Lumi, jää ja aurinko

Lauantaina hiihdimme venejärvelle.
Ei täällä kukaan vielä kesää kaipaa.

Kolme kertaa ensimmäisen kerran

Ostin eilen elämäni ensimmäisen kajal-kynän (kirjoitinkohan sen edes oikein?), koska täytyyhän sitä trulleille saada kauniit pisamat. Kasvoväri-töpötykset ovat levinneet joka vuosi.

Mies hankki meille ensimmäisen kerran ulkopuolisen lastenvahdin koko vanhempainuramme aikana ihan vain siksi, että pääsimme katsomaan Tarantinon Django Unchained -leffan. Tämä oli mielestäni kyllä Tarantinon parhaita, joskin myös verenpunainen ja raaka. Musiikki aivan loistavaa! Yhteiseen ravintolaillalliseen ei aikamme riittänyt, mutta eipä tuo elokuvakaan ruokahalua lietsonut. Merkkareistakin osa lipsahti penkin alle.

Taas kerran vannoin, että lapset saavat itse askarrella virpomisvitsansa. Elokuvan jälkeen, puolenyön aikaan löysin kuitenkin itseni näpertämässä kreppipaperikukkasia pajunoksiin ja toisen kerran lasten kanssa aamuvarhaisella. Rentouttavaa, myönnän.

Ensimmäisen kerran elämässäni keitin aamupuuron niin pahasti pohjaan, etten vieläkään tiedä miten saan kattilan kuntoon. No joo, joo, keskityin siihen oksien koristeluun ja unohdin puuron sekoittamisen.

Lapset virpoivat moneen otteeseen ja usealla eri kokoonpanolla. Saalis on valtava ja lapset niin tyytyväisiä. Meilläkin kävi monta virpojaa. Minä sitten tykkään tuosta perinteestä ihan valtavasti ja haukkaan palan suklaapatukasta!

Neljän päivän viikko, neljä päivää lomaa ja sitten neljän päivän viikko. Hyvä.

Tuo pajunoksakuva ei sitten liity virpomiseen mitenkään. Se on vain osoitus siitä, miten herkästi hairahdan söpöihin pääsiäisjuttuihin.

Undulaatin laulua

Sunnuntaikävely maitokauppaan ja kirjaston palautusluukulle, sillä lomakirjat tulivat luettua.
Kotiin jäivät tytöt kuumeisina, mutta pikkumies nautti jakamattomasta huomiosta.
Ulkona visersivät linnut ja puuterilumessa oli aivan mahtavaa taapertaa ja piilottaa hangen alla oleva jäätikkö hetkeksi mielestä. Puhdas, valkoinen lumi puhdisti tuon suojakelien jälkeisen rumuuden. Pikkumieskin kuuli jonkun erikoisen linnun äänen ja asettui jalkapallokentän keskelle sitä kuuntelemaan. Äänet osoittautuivat teinityttöjen laumaksi.
Kauan pysyköön sinisellä taivaalla aurinko!

Keskitalvella kerroin teille taviokuurnaparvesta, joka tyhjensi lähitienoon pihlajia. Jossain vaiheessa nuo rohkeat, punaiset linnut ovat kaikonneet. Löysin koskemattomia marjoja vielä kirjaston vierestä. Tulkaa takaisin kuurnat!

Esikoisen synttäreille hankituista neilikoista alkaa aika jättämään, mutta en malta heittää niitä vielä pois. Maljakon suojassa avautunut nuppu oli erivärinen kuin muut, syvän oranssit kukat.
Pikku neilikka on aivan samanvärinen kuin kirppisundulaatin jaloissa oleva kukkanen. Tuo undulaatti tuli mukaan aivan väkisin eikä se paljon maksanutkaan. Ruma vai soma, soma vai ruma? En osaa päättää.

Esikoisen ystävä sai alkuviikosta kaksi pientä, oikeaa papukaijaa. Näin sanoi esikoinen ystävälleen tämän lähtiessä eläinkauppaan: "Voi, ku mä olen niin onnellinen sun puolesta!"

Tsirp! Voikaa hyvin!

Hiihtäjän terveiset

Loma on tuntunut tarpeelliselta ja paikoitellen hyvinkin lomalta.
Aurinko paistoi hiihtoretkellämme ja maisema oli kaunis. Suksimme sananmukaisesti suolle.
Äitini ja anoppi hellivät meitä valmiilla ruoalla ja saunominen puhdisti viimeisetkin kaupungin pölyt.
Lapset pääsivät maailman parhaaseen uimahalliin ja kirjastoon. Minä kiertelin vähän kirpputoreja.

Eilen kauppareissulla hinasimme tien päälle autoineen jääneen sedän kotiinsa. Se kaunis, vilpitön kiitos oli ehkä parasta sielunruokaa, mitä lomaviikko tarjosi.

Nyt olemme kotona taas. Täälläkin on kyllä ihanaa. Lapset toivat mukanaan pienen flunssan, mutta selätetään se noilla anopin mukaan pakkaamilla mustikoilla, mansikoilla, vadelmilla.