Päivisin nalkutan, autan ja ymmärrän työkseni. Iltaisin teen sitä ihan äitinä.
Aina ei vain jaksaisi.
Joskus olisi kivaa olla vaan huoleton ja rento, mutta mihinkäs sitä kissa karvoistaan pääsisi.
Olen ollut jotenkin kiukkuinen muutaman päivän, flunssa meinaa - ei meinaa - meinaa...
Joka paikkaan pitäisi ehtiä. Kaikkea pitäisi tehdä. Aika ei riitä. Puhti ei piisaa.
Äsken olin vain pihalla, puistossa. Se sentään teki hyvää.
Kaipaan jonkin sortin pippaloita, pientä reissua, jotain piristävää tähän syksyyn.
Ostan kaupasta vain terveellistä. Lasten kanssa kaupasta tuodaan ihan vähän herkkuja vain viikonloppuna. Perskutarallaa! Oikeasti haluaisin hakea sieltä maissilastuja, suklaata, keksejä ja juustoja juuri nyt, mutta sitten tulisi paha olo ja morkkis. Miksi kaikesta täytyy kantaa syyllisyyttä.
Mies on työmatkalla. Ikävöin kameraa. Ja sitä miestä.
Pian avaan Ben & Jerry´s -purkin. Ähäkutti!
Kiitos ja anteeksi.
PS Voiko murkkuikä tarttua?
Ota rennosti, kyllä se siitä!
VastaaPoistaKokemukseni mukaan toinen murkkuikä samalla henkilöllä on usein helpompi kuin se ensimmäinen;)
Sitä pitäs oppia olemaan armollisempi itselle.
VastaaPoistaNo, sen ehkä oppii iänmyötä, tai sitten ei!
Millos ne kutsut taas olikaan? Laitappa viestiä
t Riitta
Kiitos teille ymmärryksestä ja armollisuudesta. Murkkuikään onneksi kuuluu myös mielialan vaihtelu, joskus voi olla ihan onnellisesti rentokin, lue: flegmaattinen.
VastaaPoista