Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, Kittilän lumihangilla ja Närpiössä, meren rannalla muistan sen olleen onnellinen.
Senkin muistan, että töissä, kirjoituspöydän laatikossa sillä oli aina Pectus-rasia. Sieltä sain vaaleanpunaisia, pyöreitä minttupastilleja.
Kun äiti ei nähnyt, me nuolimme lautasemme puhtaiksi.
Sen jalkojen päälle ei saanut laittaa peittoa. "Jalat ei saa hengitettyä.", se sanoi, kun sairaalassa joskus oikaisin peittoa.
Isäni, paljon en hänestä muista. Olin aika pieni, kun näimme viimeisen kerran. Pienempi kuin esikoiseni nyt. Tänään en voi soittaa ja onnitella, sytytän vain lyhdyn parvekkeelle ja kuuntelen tätä kappaletta.
Mieheni
Olen onnellinen, kun lapseni halaavat ja lahjovat mieheni omatekoisilla korteillaan ja lahjoillaan isänpäivän aamuna. Jokainen jännittää. Lapsillani on maailman paras isä. Minä olen leiponut suklaa-mangokääretortun ja hankkinut lasten kanssa pussillisen lakua. Illalliseksi on uunimakkaraa ja muusia, mieheni lempiruokaa, ainakin lasten mielestä. Isänpäivänä ollaan yhdessä vähän enemmän. Silti tämä ei ole paras päivä vuodessa.
Rannalla kävi kylmä tuuli.
Sisälle perustettiin tyttöjen toimesta simpukkamuseo.
Lämpimiä ajatuksia kaikille isille, isällisille ja isättömille tänään. Ja äidilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti