tiistai 16. joulukuuta 2014

16.

Hiukan vahingossa löysin eräänä sunnuntaina Tampereelta, linja-autoaseman ja Koskikeskuksen välistä kaupan, joka myy kehitysmaissa reilusti valmistettuja tekstiilejä, koruja ja paperituotteita. Silloin putiikki oli suljettu, mutta viime perjantaina kävelin sisään. Suosittelen piipahtamaan Store of Hope -liikkeessä paikan päällä tai verkkokaupassa.

Itse löysin jotain, jota en tässä voi kertoa, sillä joulu on vielä edessä, kahdeksan yön päässä.

Mutta veljentytön tuliaisen pakkasin liikkeestä löytyneeseen lahjapussukkaan, joita oli tarjolla monta eri kokoa ja väriä ja joiden hinnatkin olivat reiluja. Ja näitäkin voi käyttää monen monta kertaa uudelleen ja uudelleen.

 
Mainostan kauppaa ilman hyödyn häiventäkään, mutta itselleni ostoksista tuli hyvä mieli. Tuntuu kuin olisin antanut lahjan useammallekin henkilölle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti