sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kirjastointoilua

Syyslomalla käväisin äidin kanssa kurkkaamassa Seinäjoen pääkirjastoa, Apilaa.

Aurinko sai kirjaston kupariseinät kiiltämään ja sisältä löytyi kaikkea jännää.
Haluan meillekin tuollaisen kirjaston, houkuttelevan oleskelupaikan.

Lasten osasto oli sisustettu Piilomaan pikku aasi -teeman mukaisesti. Olisin halunnut sukeltaa muiden kaltaisteni kanssa vihreään "pehmometsään", jossa oli koloja ja kuoppia. Sieltä on aivan varmasti vaikeaa saada lapset kotiin.

Pohjakerroksen seinässä olevat lukuluolat olivat kyllä nekin niin kutsuvia. Eikun kirja käteen, kengät pois ja punaiseen koloon lueskelemaan! Aika hyvin kuvastaa tuota luolien nerokkuutta kahden pojan kiljaisut ja ryntäily kolosta toiseen: "Oho, vähä mukavaa!"

Lukusalissa oli myös lyhytjalkaiselle miellyttävät kiikkustuolit ja katonrajassa oleva ikkuna oli kuin taulu. Harmi, kun Seinäjoen kivat kaupat kutsuivat emmekä joutaneet jäädä keinutuoleihin pidemmäksi aikaa kiikuttelemaan.

Hei, mutta pakko sanoa, että hiukan leveämpänä tahi paksumpana tai suuren kirjakassin tai piiiitkän kameraputken tai lapsen kanssa olisi katukerroksen vessaan hankala mahtua. Sen sijaan hyvin ohuena ja kapeana ja ilman kirjakassia ja lasta sekä peruskameran kanssa oli WC-käyntikin ihan ok.

Rakennus on kyllä omiensa parissa, Alvar Aallon kauniiden rakennusten keskellä.
Faniterveiset kirjaston suunnittelijoille! ;)










3 kommenttia:

  1. Näyttipä todella mukavalta paikalta.
    terveisiä pakkauslaatikoiden keskeltä t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkauslaatikot ovat uuden alku, onnea sille ja intoa pakkailuun!

      Olen vähän kirjastohullu muutenkin, en tarvitse kuin pienen lähikirjaston tullakseni hyvälle mielelle, mutta tuo Apila on kyllä huisi paikka!

      Poista
  2. Tuo on niin mun lempipaikka täällä! Vein lauantaina Tampereen vieraatkin sitä ihastelemaan. :)

    VastaaPoista