sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Sunnuntaikaa

Joskus tuntuu sunnuntai enemmän sunnuntailta ja viikonloppu enemmän viikonlopulta.
Nyt on ollut ilmassa sellaista mukavaa fiilistä.
Johtuneeko tuo hyvä tunne pitkistä yöunista. Heräsin tänään jo ennen muuta perhettä ja luin lehden teekupin kanssa aivan rauhassa. Tohtori Sykerön tunnusmusiikki kruunasi aamun!

Eilen  käväisin kaupungilla ihan yksikseni, ihan muuten vaan. Hullut päivät kiersin kaukaa. Sen sijaan astuin sisään muutamaan pieneen puotiin, joissa en ole aikaisemmin käynyt ja kiersin pari kirppistä, viimeisestä löysin kasan vanhoja pyyhekumeja, joissa on lystikkäitä eläimiä. Kyllä nyt kelpaa tehdä virheitä! Lounaaksi söin seitsemän kappaletta tummasuklaataateleita. Kuusi olisi riittänyt, örp.

Tänään ohjelmassa oli käynti lähistöllä järjestetylle lastentarvikekirpputorille, lasten museopäivä Vapriikissa ja miehen tarjoamat pizzat. Lennossa-näyttely oli aika hauska: esikoinen olisi kuunnellut Juha Vainion Albatrossin uudestaan ja uudestaan, keskimmäinen torkkui linnunpöntössä ja pikkumies ampui vihreitä possuja jättiritsalla (terveisiä vaan M & J, että pikkumies on siinä hommassa aika taitava). Nyt sitten kotosalla istuskelen teekupin ja hedelmä-nougatin kanssa selailemassa kirjoja ja lehtiä.

Ostin muuten tuon paperiaskartelukirjan kirja-alesta, kun kaupassa huomasin etten kykene muistamaan kotiin saakka niitä kaikkia kivoja ideoita. Koti-kirja on kälykullan antama ja löydän siitä jokaisella selailukerralla jotain uutta.









 
On ihanaa olla tekemättä mitään
ja sitten levätä päälle oikein kunnolla.
 
 - Pentti Siimes -
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti