Puhemies

Istuskelin tänään kolmatta tuntia sairaalan odotushuoneessa.

Jossain vaiheessa paikalle tuli mies pienen poikansa kanssa.
Mies jutteli pojan kanssa taukoamatta, selitti leikin vaiheita, kertoi leluista, oikaisi pojan käyttämiä sanoja, ohjasi leikkiä, pelasi, kertoi päiväsuunnitelmista...

Aluksi tunsin piston äitiydessäni, koska en ole koskaan ollut niin energinen ja osallistuva. Aina on osa ajatuksistani jossain muualla.

Vartin selostuksen jälkeen rupesin kuitenkin säälimään poikaa, joka ei saanut kyllä hetkenkään rauhaa omiin puuhiinsa, ei pientä hiljaista hetkeä kuunnella omia ajatuksiaan.

No, tuo parivuotias puhui kyllä selvemmin kuin oma eskarilaiseni. Kiitos hyvän esimerkin.
Mitä mieltä olette?
Onko taapero ansainnut oman rauhan?
Voiko selostuksesta tulla ähky ja väsy?

Siinä odotellessamme ja minun ollessa hiljaa esikoiseni piirsi neljä taidokasta piirrosta. Töiden valmistuttua hän selosti minulle kuva kuvalta kaiken piirtämänsä.
Minä luin tyttären ollessa hiljaa neljä alkuvuoden Kotiliettä ja kirjoittelin pari reseptiä muistivihkooni.
Toisessa ohjeessa tarvittiin puolikuivattuja tomaatteja. Mitä hiivatteja ne ovat?

 

PS Puut eivät ole sitä miltä ne näyttävät, mutta ymmärtävät ne ainakin olla vaiti.