Anteeksi, että eilen vain urputin. Tänään, epäonnen päivänä on parempi mieli.
Soitin hyvän puhelun, juttelin työkaverin kanssa, sain ihanan harvahammashymyn keskimmäisen luokkakaverilta ja kukkasen pieneltä tytöltä päiväkodin pihassa.
Liivialta sain sanoja, kiitos. Yritän pukea ne nyt - sanoiksi.
Villa kutittaa ja pistelee. Siitä huolimatta kietaisin aamulla kaulaani äidin kutoman, vihreän villahuivin ja hyppäsin villavuorisaappaisiin. Enpä ole palellut.
Nykytaide kutkuttelee mielikuvitustani, oispa kiva mennä taidenäyttelyyn.
Aikana ennen lapsia oli illallisemme usein kreikkalainen salaatti ja se syötiin olohuoneen sohvalla isoista kulhoista.
En ole enää kovin nuori, mutta onneni on viettää päiväni nuorten kanssa.
Täällä kotona on monta kolkkaa, jotka pitäisi kunnostaa sitten, kun on rahaa ja aikaa.
Haluatko sinäkin sanoja? Minä tarjoan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti