Lapset ovat hidastuneet aamutoimissaan, päät eivät nouse ylös tyynyistä ennen kuin olen sanonut liian monta kertaa. Liian monta kertaa, että olisin enää kärsivällinen ja hyväntuulinen.
Kaikkien pitää päästä vessaan yhtä aikaa.
Joka aamu on jonkun toinen hanska tai villasukka tai kynäpenaali hukassa.
Joku haluaakin paahtamatonta leipää heti sen jälkeen, kun olen siivun paahtimeen iskenyt ja nappia painanut.
Unohdan juoda aamuteeni, koska etsin kadonneita ja petaan sänkyjä.
Joku unohtaa pukea välipaidan takkinsa alle.
Joka aamu lähdemme hiukan viime tipassa.
Kengistäni menee vesi sisään.
Tänään oli auton tuulilasi jäässä ja skrapa autotallissa ja autotallin avain sisällä.
Esikoinen murehtii kertotaulujaan, maanosiaan ja enkun sanojaan, niitä jankataan illat. Minä valvon yömyöhään yrittäen saada jotain valmista aikaan ja kiukuttelen sitten väsyneenä. Keskimmäinen kirjoittaa ja lukee koko ajan, kaikkea mahdollista kuitenkaan vielä ihan osaamatta. Pikkumies kiukuttelee syystä, että hampaat eivät heilu. Mies potee flunssan jälkeistä väsymystä.
Vielä kaksi. Enää kaksi. Sitten loma.
Siihen saakka haaveilen näistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti