lauantai 29. lokakuuta 2011

Hämärähommia

Kiireviikon jälkeen olemme iltaisin nauttineet kynttilänvalosta.

Ensimmäinen kynttiläkuva on otettu eilen illalla, kun lapset jo nukkuivat ja meillä oli leffailta. Minä yritin pysyä uusimman Vareksen ajan hereillä ja kärryillä. Kumpikaan ei onnistunut. 


Kupissani oli Forsmanin English Blend -teetä, uusin lempparini, pehmeää, nam. Sopii hyvin maitosuklaan kaveriksi.

Toinen kuva on Luonto-Liiton lastentapahtumasta. Sysipimeä metsä oli valaistu kynttilöin ja polun varrella eläimet ja metsätontut teettivät erilaisia tehtäviä. Ensin tietenkin askarreltiin kaikille lapsille pupunkorvat pahvista ja iso rusakko maalasi mustan kuonon sekä viikset. Lopussa odotti tonttupariskunnan nuotio, lämmin mehu sekä itse leivottu omenapiirakka. Osallistuimme vastaavaan tapahtumaan myös vuosi sitten ja lapset ovat muistelleet sitä paljon. Harvemmin sitä tulisikaan kompasteltua taskulamppujen valossa tai istuttua kaupungin metsässä, nuotiolla, pimeänä lauantai-iltana. Toisilleen tuntemattomat seurueet katselevat niskat vinossa tähtitaivasta, kun tonttu kertoilee Cassiopeiasta ja Otavasta. Eikä kukaan pelkää pimeää metsää, ei yhtään. Kiitos tontut, rastas, siili, jänis, supikoira ja hiiri. Tulemme taas ensi vuonna!


Kolmas kuva kertoo meidän versiomme Halloweenin vietosta. Tätä isompaan riehaan en kyseisen juhlan kohdalla kykene, sillä minusta kurpitsat kuuluvat rapakon taakse. Lapsia suretti kummitusten sulaminen, mutta minäpä ostinkin niitä heti pari pakettia, kun olivat niin kammottavan söpöjä. Söimme muuten kummitusvalossa spelttimannapuuroa. Jaa, että ei ihan perinteistä Halloween-herkkua?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti